14.10.2010

Kotiutuminen alkaa

Tänään on se kauan odotettu päivä, saadaan uusi perheenjäsen, Turo tulee kotiin! Muutama tunti koulussa ja sitten kohti Nummea. Automatka tuntui pidemmältä kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki odotus oli kyllä vaivan arvoista kun näin taas kaikki koiranpennut, varsinkin meidän rakkaan pojun! Kokoa oli tullut lisää, samalla omaa tahtoa ja intoa. Paperit kuntoon ja koira kainaloon.

Ennen kuin päästiin takaisin kohti Helsinkiä, poikettiin syömässä ja kahvilla mökillä Sammatissa. Siellä jackrussellinterrieri Milla ja vanhempani ottivat meidät vastaan. Kyläily sujui hyvin, leikittiin, syötiin, tutkailtiin ympäristö ja vähän nukuttiinkin. Ulkonakin käytiin tepastelemassa, ja Millan perässä piti laukkailla täyttä kyytiä. Hirmunen vauhti on pojalla, saa nähdä kauan sitä perässä pysyy :)
Rohkea ja urhea Turo tuntuu oleva, onneksi pientä harkitsevaisuuttakin löytyy, jokapaikkaan ei sännätä päätäpahkaan vaan tilannetta kuulostellaan alkuun hieman.

Kun isovanhemmat oltiin käyty moikkaamassa niin matka kohti kotia alkoi. Väsymys alkoi painaa kun mökissä ehti torkahtaa vain pienen hetkisen, joten autossa olikin sitten mukava ottaa nokoset. Automatka sujui rauhallisesti ja hyvin, pahoinvoinnista ei tietoakaan -onneksi. Loppumatkasta sitä vähän heräiltiin, mutta luun nakertamisessa oli kylliksi tekemistä loppumatkalle.

Kotona olikin sitten taas aivan uusia hajuja ja ihmettelemisiä. Lelujakin tarjottiin nenäneteen, niin paljon ettei oikein tiennyt mihinkä tarttua. Kaikki kokeiltiin pikkasen. Jännittävin oli pikkuinen sammakko joka piti kovaa piipitystä. Tosi varovasti piti lelua kantaa ettei se vahingossakaan inahtaisi.
Lopulta uni tuli silmään keskelle parkettia. Näin paljon uusia asioita yhden päivän aikana, niin ei mikään ihme että pieneltä ukkelilta on veto veks.

Otoksia 7 viikkosesta vauvelista, sen verran mitä temmellyksiltä ja vauhdilta ehti taltioimaan:











2 kommenttia:

  1. Onnea vielä kertaalleen uuden tulokkaan johdosta. Turo on kyllä tosi söpö! Luonne kuulostaa oivalliselta, hyvä ettei painele päätäpahkaa mihinkään. Muistakaa käydä tiuhaan "vessakeikoilla". Teillä näyttäisi olevan vielä optimistisesti matot lattialla... Meillä vessatouhujen oppiminen sujui nopeasti kun käytettiin sanomalehtipapereita ja siirrettiin ne hissukseen ulko-oven suuntaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Yksi matto jätettiin, niin on kivempi leikkiä sen päällä :) Paremmat matot on visusti rullattu kaappiin piiloon!
    Turo on tehnyt tänään kaikki hädät joko paperille tai ulos, alku on siis ollut hyvinkin lupaavaa, toivotaan että jatkuu samaan malliin! :D

    VastaaPoista