Viime kisojen kontaktiryysäyksestä suivaantuneena olen ottanut kontakteille pysähtymisen syyskuun missioksi. Yksiinkään virallisiin kisoihin ei mennä ennenkuin sälli tajuaa sen!
Kotona olen ottanut pyöreän vadin treenialustaksi. Aluksi houkuttelin Turon namin avulla kapuamaan vadille ja siitä laskemaan etutassut maahan 2-on-2-off asentoon. Oikeasta asennosta valtavasti naksuttelua ja namia. Vähitellen päästiin ottamaan vauhtia vadille, niin että Turo nousi käskyllä "kiipeä" ja tuli heti oikeaan asentoon, johon vahvistin vielä "alas" käskyllä. Koira alkoi nopeasti tarjoamaan asentoa. Tämän tarkoituksena oli vahvistaa itsessään kontaktiasentoa ja saada Turo ymmärtämään, että oikeasta käyttäytymisestä irtoaa namia.
Keskiviikkona Ojangon treeneissä odotukset oli korkealla, mutta herra säntäili puomin ihan huolella! Kotitreeni ei ollut auttanut. Muutenkin Turo oli vähän omissa maailmoissaan, joku oli tiputellut ympäri kenttää nameja taskustaan, ja näitähän meidän tarkkanenäinen poika metsästi. Herkkujen etisiminen piiloista kun on kotonakin sitä lempipuuhaa. Jäin treenin jälkeen tekemään vielä omatoimisesti kontakteja. Aluksi autoin remmillä ja lopuksi tein ilman. Pysähtyi hyvin, vaikka alkoi hieman ennakoimaan ja jarrailemaan.
Viikonloppuna kävin uudelleen treenaamassa Ojangossa. Tarkoitus oli nimenomaisesti tehdä kontakteja pienen helpon radan yhteydessä. Alkuun hypytin Turoa kontkti sivulta, jotta se haki oikeaa asentoa. Ymmärsi tehtävän hyvin. Hyppittiin kontaktejen molemmin puolin, kunnes alettiin tekemään koko estettä ja otettiin rataa mukaan. Alussa namialusta oli vahvistamassa pysähtymistä, mutta nopeasti saatiin alusta pois. Hienoja kontakteja! Ryysäilin itse edelle, tein häiriöohjauksia, hypin ja pompin, mutta koira pysyi asennossa. Jes!
Tänään olikin sitten Oreniuksen treenit, jossa taas tuttuun tyyliin vaikea rata, jossa ohjaajan kuntoa koeteltiin. Kontaktit oli ihan superit, ilman namialustaa! Jos ei ollut muuta kehumista, niin hyvä mieli jäi, sillä tähän ongelmaan ollaan nyt nimenomaan tartuttu. Huomenna onkin sitten epikset, joissa se kontaktin ottaminen ja maltin riittävyys testataan kisatilanteessa. Tarkoitus olisi palkata koiraa ekalla radalla, jos ottaa hyvän kontaktin.. jos rynnii niin kainalokyydillä pois. Ensimmäisestä radasta riippuen, tokassa startissa joko kisanomainen suoritus tai palkkaaminen. Treenaamaan ollaan siis pääasiassa huomenna menossa, sijoituksista viis! :) Yritetään saada kuvaaja matkaan ottamaan videokuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti