6.10.2011

Syysmyrsky - hullut treenaa!

Tää viikko on ollut taas niin harmaa ja synkkä.

Tiistaina oli Agilityakatemiassa Juhan treeni. Eikä mitään helppoja kuvioita, vaan tuttuun tyyliin haastetta riitti. Turo oli kuitenkin tosi taitava ja kuuliainen, vaikka kahteen osaan jouduttiin pätkäisemään rata, sillä en saanut koiraa irtoamaan laajaan kaarteeseen tarpeeksi, jotta olisin ehtinyt kaarresuoran perään tekemään persjättöä. Hyppysuora meni kilpajuoksuksi ja persjätön kohdalla oltiin sitten solmussa. Noh, muilta osin meni hyvin! Eteen irtoamista ollaan harjoiteltu, mutta kaarteessa harjoitukset ovat jääneet, tai oikeastaan en ole varmaankaan ajatellut koko asiaa. Haasteena vain se kuinka kaarteeseen irtoamisen opetan, sillä ongelmana lelujen heitossa on edelleen se, että koira karkaa "saaliin" kanssa. Pitää varmaan ottaa useampi samanlainen lelu mukaan ja harjoitella silloin kun kentällä ei ole ketään muita, jolloin koiran karkaaminen ei aiheuta muille häiriötä. Ehkä meidän poju vielä hoksaa tämän lelun tuomisen...

Tavallisesti ollaan maanantaisin käyty treenailemassa omatoimisesti, mutta tällä viikolla sää ei antanut periksi. Kakkosvaihtoehtona oli tämä torstai -yhtä kökkö keli! Kuumotus päästä treenailemaan kontakteja oli kuitenkin kova ja sateeseenhan me lähdettiin! Eikö sitä sadetreeniäkin pitänyt harjoitella, sillä kisoissakaan sää ei ole esteenä?
Harjoiteltiin ensin yksittäisenä A-estettä, siinä 2-on 2-offia ja paikallaan pysymistä. Turo ei siinä tavallisesti kovin kauaa malta olla, ja pysähtymisessä se on tarvinnut minulta tosi paljon tukea. Saatiinkin A-esteeseen varmuutta, vaikkakin koiran alastulo esteen harjalta vauhdillisesti hidastui aikalailla. Kaikkea ei kai voi saada kerralla? Saatiin hyviä pysähdyksiä, ja pystyin jättämään koiraa itsenäisemmin suorittamaan tehtävää ja silti pysähtyi mallikkaasti! Otettiin mukaan muutama hyppy ja putki, sieltä sitten A:lle. Vauhdin hurmassa kontaktiin tuleminen on paljon haastavempaa, mutta onnistumisia löytyi sieltäkin! Harjoittelemalla tulee kokoajan lisää varmuutta, vaikka luottamus koiran tekemiseen ei ole vielä vahva, mutta hyvä alku meillä on! :)

Lopuksi innostuin tekemään vielä pienen ratapätkän, jossa oli rengas mukana, mutta ei kontakteja. Olisi ehkä pitänyt lopettaa kontaktien hinkkaamisen jälkeen, sillä Turon motivaatio hieman herpaantui ja poju hieman irtaantui kontrollista ja haahuili puolikuurona. Sain kuitenkin pari hyvää 4 esteen vetoa, jossa rengas hienosti suoritettuna ilman apusiivekkeitä. Sain siis lopetettua treenin kuuliaisen koiran kanssa, vaikka keskittymiskyvyn lievä herpaantuminen häiritsikin pienen hetken.

Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä videokuvaajan avustuksella tekemään ratapätkää, jos säät sallivat. Toivotaan parasta! :)

4 kommenttia:

  1. Mietin tota, että mikä voisi auttaa lelun takaisin tuomiseen. Rallin kanssa otettiin aikanaan tiukka linja, että mitään ei heitetä, jos koira ei tuo sitä heittäjälle takaisin ja luovuta käteen. Eli leikki loppui siihen. Rallille nykyään paras palkka on se, että sille heitetään palloa. Se tykkää kyllä tehdä kunniakierroksen pallon kanssa, mutta jos olen aktiivinen niin koira tulee tarjoamaan palloa uudelleen heitettäväksi.

    Särmä taas tuntuu haluavan enemmän omia leluja itselleen ja tykkää eniten taistelusta. Keksin, että opetan sille merkin mikä tarkoittaa että leikki jatkuu, jos koira tuo lelun. Eli mun merkistä koira tuo lelua luokse, tehdään lyhyt taistelu ja koira saa voittaa, uusi merkki ja uusi taistelu jne. Lopuksi koira saa lelun tai se vaihdetaan namiin. Eli tavallaan se ei menetä sitä lelua tulemalla sen kanssa luokse. Tätä pitää tietty harjoitella paljon, että koira ehdollistuu merkkiin ja ilman häiriötä tai koiran mahdollisuutta karata, esim. koira hihnassa, jonka päällä sä seisot.

    Juha muuten kehotti alkeiskurssilla vahvistamaan leikkimistä päivittäin ja sellaisella aktiivisella leikillä, jossa koira saa paljon voittaa. Ja varoitti myös, että treenien yhteydessä ei kannata leikittää koiria, kun sen jälkeen ne tulee vaan leikkimään treenipaikalle ;) Me on vissiin jo sitten pilattu meidän koirat..

    VastaaPoista
  2. Turo tykkää kyllä että sille heitetään, ja kotona sisällä (khöm) välillä sorrutaan tohon heittämiseen ja sillon koira tuo lelua takaisin suoraviivaisesti, ulkona se taas ei toimi. Myös taisteluleikit on Turosta ihan huippuja!

    Ei olla päämäärätietoisesti yritetty saada Turoa tuomaan lelua takaisin, mutta sille voisi olla nyt syytä, sillä se helpottaisi varsinkin aglityssa useiden liikkeiden harjoittelemista. Täytyy yrittää myös keksiä joku merkki Turolle jolloin haluan sen palauttavan lelun ja tosiaan toi hihnajuttu voisi toimia, jolloin koira ei pääse omiaan heilumaan ja riehumaan lelun kanssa.

    Ja me kyllä leikitään Turon kanssa tosi paljon, siitä ei pitäisi olla kyse. Koira vain kokee lelut jotenkin saaliina, joita täytyy lähteä riepottelemaan karkuun. Tästä mielikuvasta pitäisi päästä eroon! Ja toi treenipaikalla leikkiminen :D No siis kai se on jokaisen mielipide. Meillä se taistelu ja leikittäminen treeneissä luo Turolle sen innon ja motivaation. Voi olla että se haahuilisi enemmänkin jos en sitä innostaisi leikittämällä. Kaikilla tuntuu olevan niin eri mielipiteet koirian kouluttamiseen, yritä siinä sitten kouluttaa omaa koiraasi niin ettei joltain suunnalta saa pyyhkeitä niskaan :D

    VastaaPoista
  3. Ai hitsi, luin uudelleen tuon viimeisen kappaleen minkä olin kirjoittanut ja Juha siis tarkoitti, että koirien ei pitäisi saada leikkiä keskenään treenien yhteydessä. Että tottakai koiran kanssa saa ohjaaja leikkiä treeneissä ja palkata juuri sillä leikillä.

    VastaaPoista
  4. Niin joo se koirien yhteisleikki! :D Mäkin luin sen vikan kappaleen niin eri näkökulmasta. Joo ollaan pilattu meidän koirat selkeesti! Mut toisaalta meillä ei oo mitään huippu tavotteita agilityn suhteen, enemmänkin mukava harrastus, aktivointia koiralle ja itselle. Jonkun verran kisoja mausteena. Siinen nähden mun mielestä on kiva että koirat leikkii, ei tietenkään treenikentällä, mutta joo :D Jakaa mielipiteitä toikin asia.

    VastaaPoista