1.1.2013

Kotiin paluu ja uudet kujeet

Terveiset lumisesta ja hyytävän kylmästä Lapista. Reilussa viikossa siihen kylmyteenkin osittain siedättyi. Oli se parempi kuin tämä vesisade täällä Helsingissä. Pukki toi mieluisia lahjoja niin karvaturreille kun meille kaksijalkaisillekkin. Yhtenä lempparilla Canonin EOS600D järkkäri, jotta pääsisi ottamaan kooruuksista hieman parempia kuvia, ja agilityvideoihi laatua. Sitä sitten opetellaan käyttämään, helppoa ei oo!



Reilu viikko meni Lapissa nopeasti. Lähinnä hiihdettiin ja syötiin hyvin. Typy harrasti ruokailujen yhteydessä kotitokoa, jossa uutena harjoituksena otettiin eteen tuleminen ja istuminen - tänne-käskyllä. Tein harjoitusta lähinnä itse istuen jakkaralla, mutta harjoitus alkoi onnistumaan jo seistenkin. Pitää vain muistaa vahvistaa kotonakin. On niin paljon asioita työn alla! Turo sen sijaan vain lomaili. Lepo teki varmasti hyvää ja nyt kahden viikon tauon jälkeen luulisi agilityn maistuvan entistäkin mahtavammalle! 

Yksi hieman ärsyttävä piirre Typyssä on alkanut nostamaan päätään, nimittäin haukkuminen. Se on hyvin herkkä ääntelemään, niin treenien yhteydessä, jotain halutessaan, tai myös pelästyessään. Olen huomannut että se hieman arastelee uusia koiria. Ja lenkillä se kerran haukahti koiran tullessa vastaan. On siis nyt tehtävä töitä löytääkseni Typylle paljon erilaisia mukavia koiratuttavuuksia. Treeni rintamalla pitää yrittää pilkkoa asioita enemmän ja pitämään treenut lyhyinä, jottei turhautumista pääsisi syntymään. Ruokailujen yhteysessä ollan yleensä tehty 1-2 eri juttua noin 5 minuutin ajan, silloin on helpoin säännöstellä ruoan määrää. Pitää varmaan hieman pienentää ruoka-annoksia ja säästää muutamia makupaloja ja ottaa vaikka yksi lisätreeni päivälle, jotte treenituokioita saa pilkottua entistäkin lyhyemmiksi. Intoa pennussa löytyy, mutta tuo turhautumispuoli on myös herkässä.

Toinen Tyllerön kehittämä kepponen on pydällw hyppääminen! Se keksii mitä erikoisimpia reittejä ja on niin nopea liikkeissään! Ahne kun on niin se tekee mitä vain päästäkseen ruokapöydälle. Olen aina topakasti notanut koira pois, ja pyrkinyt aina kieltämään kun huomaan sen kehittelevän hyppäämisajatuksia. On ne pennut kekseliätä!

Junamatka Lappiin sujui odotettua paremmin. Penneli oli niin etevä, söi luuta, nukkui ja teki kaikki tarpeet asemille.  Junaräpsyssä neitokainen paraatipaikalla, eli pöydällä! Taisi jokin herkku tuoksua..


Muutamat liikkeet kuten sivulletulo ja noutokapulan nostaminen ottivat hienoista takapakkia, sillä en ollut pakannut kosketusalustaa tai kapulaa reissuun mukaan. Muistissa on molemmat, mutta kapulalla lyhennetään hieman kannattelun kestoa, ja kosketusalustalle otettiin perus alustalle meno treeniä alkuun. En tiedä mitä olen alustalla naksuttanut, mutta Typyn mennessä alustalle se aina ensi nuuskuttaa alustaa ennenkuin nostaa pään ylös.. Pitää nyt yrittää naksauttaa vasta kun Typyllä pää varmasti ylhäällä, tosin siinä on riski että penneli ehtii jo haukumaan kun on tietävinään tekevänsä oikein kun tassut on jo alustalla :D Itse sitä osaakin aiheuttaa paljon lisähaastetta koulutukseen. Treenit jatkukoon.

Tänään Turon kanssa tämän vuoden ensimmäiset agility treenit. Lähdetään varmaan koko poppoon voimin halliin, ja napataan uusi Canonkin mukaan, jos sieltä saisi pitkästä aikaan treenivideota!

Tämän vuoden tavoitteitakin pitäisi varmaan puida. En ole sen kummemmin vielä ajatusta treenailulle uhrannut. Turon kanssa ainakin palataan kisakentille helmikuussa, tämän vuoden aikana olisi huikeaa nousta kolmosiin. Teknisesti koira kyllä osaa, eriasia on saadaanko koiran ja ohjaajan pääkoppa eli henkinen puoli mukaan myös kisatilanteessa.

Väsyneet rontit toivottavat mukavia ja onnistuneita treenihetkiä uuteen vuoteen!




3 kommenttia:

  1. Jahas, teilläkin asustaa siellä kenguru:) Pöydälle ei Bria ole keksinyt hypätä, mutta sohvalle, sänkyyn, rappusiin "lojahtaa" aina kun tilaisuus tulee... Olen ennen ollut tosi tarkka, ettei pentu pääse hyppimään tms, mutta Brian kanssa ei pysty, se on niin nopea ja vauhdissa, etten vaan millään ehdi kaikkiin tilanteisiin. Esteitä on, mutta rappusten edessä olevan verkkoaidan se osaa jo raottaa.... Fiksuja kakaroita:)

    VastaaPoista
  2. Jahas, teilläkin asustaa siellä kenguru:) Pöydälle ei Bria ole keksinyt hypätä, mutta sohvalle, sänkyyn, rappusiin "lojahtaa" aina kun tilaisuus tulee... Olen ennen ollut tosi tarkka, ettei pentu pääse hyppimään tms, mutta Brian kanssa ei pysty, se on niin nopea ja vauhdissa, etten vaan millään ehdi kaikkiin tilanteisiin. Esteitä on, mutta rappusten edessä olevan verkkoaidan se osaa jo raottaa.... Fiksuja kakaroita:)

    VastaaPoista
  3. Tää kenguru on ihan mahoton, niin nopea, ketterä ja ulottuva! :D Meillä koirat saa olla sohvalla, kun Turo on sellanen sylivauva, eikä yhdellä voi olla erivapauksia. Mutta mun design tuolille on porttikielto kaikilta karvasilta! Typy tietää mutta osaa uhmata ;)

    VastaaPoista