29.6.2013

Missikisoissa

Loma aloitettiin korkkaamalla Typyn ensimmäiset viralliset näyttelyt Tuusulassa. Ja aika pätevästi ja sievästi me meidän näyttelyura aloitettiin pienestä vesisateesta huolimatta. Typyn meriitit olivat ERI SA VSERT eli ei huono! Kyllä tuo pikkuinen keepis yllättää ja ilahduttaa kaikessa tekemisessään. Mahtava harrastuskoira ja vielä erittäin kaunis sellainen ;)

Miss Typy 9kk

Aika pähee keepis, eikö? <3

Tuomarina Tuusulassa oli Päivi Eerola ja hänen arvionsa Typystä:

Tyypiltään erinomainen, tasapainoisesti rakentunut hyvällä askelpituudella liikkuva, hyvin narttumainen kokonaisuus. Kuono-osa saa vielä täytelöityä. Kauniit silmät. Kintereet voisivat olla vapaammat. Hyvä karvanlaatu ja reipas esiintyminen.

Kaikenkaikkiaan oikein positiivinen arvio. Me Typyn kanssa kiitämme ja kumarrame. Nyt on pikkukeepis ihan rättipuhki, on tuo näyttelyissä ravaaminen rankkaa :) 

Oli mukavaa nähdä myös Typyn sisaruksia, joista kaikki muut paitsi veli Niilo ja Paavo olivat paikalla. Kivan näköisiä ja oloisia penneleitä kaikki. Pitäisi nähdä leikkitreffien merkeissä joku kerta.

Nyt me jatkamme lomailua ja katsotaan mitä koirien pään menoksi saadaan aikaan. Toivon mukaan kelit suosivat niin saisi räpsittyä Turostakin poseerauskuvia :)

14.6.2013

Kurotaan kuulumisia!

Voi miten mä oon suunnitellut ja monesti melkein aloitellutkin kirjoittamaan, mutta mitä pidempään se bloggaus-tauko kestää niin sen vaikeampi on ryhtyä toimeen! Kyllä me ollaan kovasti kaikenlaista puuhailtu vaikkei tieto ole ehtinyt tänne virtuaalimaailmaan asti. Niin kovasti kaikenlaista meneillään että kiirettä piisaa!

Kuvia koiruliineista olen ottanut aivan liian vähän, siinäkin suhteessa pitäisi siis ryhdistäytyä. Meidän arki on koostunut hyvin pitkälti lenkkeilyistä ja agilitysta. Nyt olen yrittänyt herätellä nukkuvaa toko-kärpästä ja kyllähän me Typyn kanssa pyörähdettiin Tuomarinkylässä Whippet ry:n järjestämässä Match Showssa BIS3 arvoisesti! Ei hassummin ensikertalaiselta, ja nyt valmistaudutaankin kesäkuun lopulla olevaan ensimmäiseen viralliseen kehäesiintymiseen Tuusulassa 29.6. Eli misseilyä tiedossa, ja nehän meidän kauniille Typylle sopii, sekun niin rakastaa olla huomio keskipisteenä <3


Tässä blogihiljaisuuden välissä Typy on ehtinyt juoksemaan ensimmäiset juoksunsa. Turo ei ollut erityisen kiinnostunut neitokaisesta - mikä oli erittäin positiivinen asia. Typy tottui erinomaisesti juoksupöksyihin eikä koiran käyttäytyminen juurikaan muuttunut vaan se pystyi keskittymään kaikkiin arjen askareisiin ja treeneihin täysin normaalisti. Nyt vain jännitetään että selvitään ilman valeraskautta tästä episodista.

Treenikuulumisia

Typy aloitti toukokuun alussa myös HSKH:n agilityn alkeiskurssilla! Pieni keepis on osoittanut melkoista rämäpäisyyttä, nopeutta ja ennakkoluulottomuutta heti ensi treeneistä lähtien. Eli vilkkautta ja intoa löytyy. Tällä hetkellä harjoittelemme akerasti paikalla pysymistä sillä agilitykentällä paikalla pysyminen ja täysin eri asia kuin urheilukentällä tokoilu ja sen paikallaolo! Keepiksestä on kuoriutunut myös varsinainen putkihullu ja olen huomannut Typyssä pientä itseppäisyyttä nyt kun on päästy aksailun makuun. Mikäli kaikki ei mene neidin pillin mukaan niin tämäpä säntää omatoimisesti putkeen rallattelemaan ja jää sitten kuikuilemaan sinne putken suulle. Ensin kuvittelin tämän olevan Typyn pehmeyttä, mutta pienen kovistelun jälkeen ja huomioimattomuuden ansiosta tämä piirre on lähtenyt vähitellen kitkeytymään. Olen myös helpottanut ja yksinkertaistanut runsaasti asioita jotta virheiden mahdollisuus olisi mahdollisimman pieni enkä joudu korjaamaan keepistä montaa kertaa. Hiljaa hyvä tulee :) Pussi mennään jo ihan täysiä, keinukaan ei jännitä, ja kontaktin 2-on-2-offiin ollaan tehty tuttavuutta. Ja tiukasti tuo neiti osaa hypyilläkin kääntyä! Nyt vaan vähitellen niitä ohjauskuvioita mukaan. On se vain niiin paljon vaikeampaa alkeiskoiran kanssa, tuntuu että oma ohjauskin muuttu ihan kömpelöksi. Treeniä treeniä!

Tokossa ollaan kaavailtu yhteistreenejä Saran ja Narrin kanssa. Koko homma junnaa niin paikallaan kun olen itse epävarma mitä lähtisin työstämään. Treenailu onkin ollut vähän sillisalaattia sieltä täältä eikä etenemistä ole juuri tapahtunut. Sivulle keepi tulee tosi hyvin mikä käytän kosketusalustaa, mutta nyt tämä alusta on Typylle signaali sivulletulosta mutta itse käsky ei merkitse mitään ja päätä pyöritelläänkin mikäli otan alustan pois. Tämäkin toki laiskan harjoittelun aiheuttama ongelma. Innokashan tuo keepi on kaikke tekemään kunhan saisi jotain loogisuutta ja ideaa treeneihin! Kunhan saan vinkkejä konkareilta niin eiköhän tämäkin lähde hiljakseen eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tuohon 8 kk penneliin! Arkitottelevaisuus on todella hyvällä mallilla, ohitukset sujuu ja pystyn pitämään neitiä paljon vapaana sillä se ei turhan kauaksi minusta lähde :) Kelpiemäistä innokkuutta toki on ihmisiä tervehtiessä mutta tämäkin on selkeästi muuttunut maltillisemmaksi, ja näyttelyissä tervehdittiin oikein sivistyneesti tuomareita, joten kyllä me osataan kun vaan halutaan ;)

Turon kanssa ollaan treenattu hyvinkin aktiivisesi agilitya ja pureuduttu etenkin kontaktiongelmaamme. Ohjattuja treenejä tulee näin kesäaikaan 2 ja sen päälle teemme pieniä omatoimijuttuja vaihtelevasti vähintään kerran viikossa. Nyt viime viikkoina on ollut myös muutamat epäviralliset kilpailut joissa olemme käyneet testaamassa malttia kontakteilla.

Osallistuimme 24.5 Ojangossa järjestettävään Tehis Cup:iin, jossa juostiin kaksi agilityrataa sekä putkiralli. Agilityradalla suoritettiin jopa 6 kontaktiestettä, joten saatiin todellakin sitä kontaktitreeniä jota tultiin hakemaan! Ensimmäisellä kierroksella palkkasin Turon jokaisella kontaktilla, eikä se rynnännyt yhtäkään läpi. Muutama estevirhe sieltä tuli, mutta en kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota sillä pääpainomme oli kontaktiesteillä. Toisella kierroksella koira oli palkkaamatta ja edelleen kaikki kontaktit puhtaasti! Jokin lipsahdus ja esteen väärinpäin hyppääminen taisi käydä jonka vuoksi saatiin HYL, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen! Koira kävi tuttuun tapaan kovilla kierroksilla, mutta toimi juuri niinkuni halusinkin, toimintakyky ja maltti säilyi! Palkintona ilmoitin Turon 14 putken putkirallikisaan jossa luukutettiin ihan täysiä ja voittohan sieltä irtosi! :) Moni kilpailija oli arvostellut putkirallin palkitsemissysteemiä kun kaikki säkäluokat kilpailivat keskenään ja maxit olivat ain palkintosijoilla, mutta mepä käytiin näyttämässä miten se minikoira kiitää :D Huikea päätös kivalle kisaillalle!

10.6 oltiin Ojanko Cup:issa epiksissä ottamassa jälleen kaksi agilitystarttia. Molemmat radat menin palkkaamatta. Ekalla kierroksella Turo meni putki-puomi erottelussa putkeen, muutoin puhdas rata. Tokalla kierroksella korjattiin virhe ja nollarata maaliin nopeimmalla ajalle, joten ykkössija! :) Kyllä kasvoi luottamus koiraan ihan uudelle tasolle! Aivan mielettömän hienosti koira teki töitä radalla ja kaikki kontaktit ihan priimaa. Ehkä sitä uskaltaisi ilmota tuon ärrierin virallisiin kunhan osuisi sopivat kilpailut aikatauluihin :) Erinomaisesti menee siis Turon kanssa! Ensi viikolla ollaan menossa HSKH:n Tehoryhmä 2014 testitilaisuuteen, katsotaan mitä se poikii. Olisi hieno uusi kokemus päästä tehoryhmään, vaikka kovasti puntaroin sitä suurta talkootyön määrää siihen että maksaisin vain tunnollisesti treeneistä vailla huolta talkootöistä...

Laitetaan loppukevennyksenä kuva meidän aamulenkkitriosta! :) Ollaan otettu nyt kesänä tavaksi startata muutama aamu klo 5 juoksulenkillä, silloin saavat karvapallot remuta vapaana kun muita lenkkeilijöitä ei ole, ja kesäkuumanna tuo kellonaika on vielä oikein miellyttävä koirille. Ollaan koko kompanja oltu tähän diiliin vielä tyytyväisiä ;)


P.S Turon viime treeneissä Typy sai odotella kentän laidalla ja toimia hengailuseurana. Mun ihanaa varhaiskypsää pentuani luultiin ihan aikuiseksi keepikseksi ja meiltä kysyttiin missä luokassa kilpaillaan ;) Eli kai toi pentu jo jotenkin osaa käyttäytyä, vaikka ihan alottelijoita ollaankin :D

Nyt tuli melkoista tarinointia, yritetään jatkossa kirjoitella kuulumisia hieman tiheämmin!