24.12.2012

Levin totut toivottaa hyvää joulua!

Karvakorvien terveiset Levitunturilta! Poroja on nähty ja lumessa kieritty. Team Levin emäntä on myös kuluttanut latuja useampaan otteeseen :) Terrierit palelevat parinkymmenen asteen pakkasella, mutta Typy keepis kestää :) Harmi vain kun on vielä niin pikkuinen ettei sitä lenkille vielä mukaan voi ottaa. Kyllä se loma näinkin sujuu. Koirat ottaa leedisti, leikkii, syö ja nukkuu. Typyllä toki pienet kotitokoilut jatkuu lomallakin, mutta rennolla mielellä. Palataan asiaan ensi vuoden puolella. Nautitaan joulusta ja karvakamuista <3


17.12.2012

Eläinlääkärissä on niin muuukaaavaa!

Täällä on tapahtunut kaikenlaista. Ensinnäkin viime viikolla meillä käväisi yskä. Pikkupenneli yski keskiviikkopäivän ja yhden köhäisyn torstaina. Hieman kuulosti kennelyskältä, mutta hyvin lieviä olivat oireet, koira oli todella pirteä, leikkiessä ei köhä vaivannut. Myös Turo on ollut kokoajan terve. Ei siis tietoa mikä oli vaiva, mutta nyt siitä ollaan onneksi jo selvitty ja vanhaan malliin rellestetään.

Tänään Typy oli aamulla mun mukana kyläilemässä, josta matka jatkui rokotukseen. Hieman reilu 12 viikkoinen tyllerö painoi 6,7 kg ja oli ihan superreipas eläinlääkärissä!  Intopiukeena oltiin hoitopöydällä, eikä rokotusta edes huomattu nameja ahmiessa. Kovasti kehuttiin neitosta, vaikka mun mielestä käytös oli ehkä hieman yliväsymyksen ja sähellyksen puolella, vaikka oikein mallikkaasti menikin :)

Rokotuksen jälkeen otettiin muutama tunti lepoa kotona, jonka jälkeen kohti Pihlajanmäkeä. Kävin näyttämässä kaverille keepistä, kun hän on miettinyt jos laumansa jatkeeksi tällaisen ottaisi. Rämmitiin metikössä Feta shetun ja Typyn kanssa lähemmäksi tunti! Lopussa otin Typyä vähän syliin, vaikka ei se yhtään liian väsyneeltä vaikuttanut tai tuntunut palelevankaan. Oikein reippaasti mentiin häntä pystyssä, otettiin hyvin kontaktia ja oltiin muutoinkin kuulolla. Pätevä neito. Loppuillan uni maittoikin sitten hyvin :) Illalla otettiin vielä pientä treeninpätkää. Klikkailin eteentulosta (joka on ehkä opettamisen kannalta hieman hakusessa, pitääpä hieman availla Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjaa!). Heittein myös noutokapulaa muutaman kymmenen sentin päähän ja Typyhän sen hienosti ottaa suuhun ja tuo luokse, hieno! Pitääkin ottaa joku kerta videokuvaa :)

Sivulle tulo on myös lähtenyt edistymään. Kosketusalustalla tapahtuu hyvin jo pyörimistä mun vasemmalla puolella. Kohta varmaan rupeaa oikea paikkakin löytymään kun ahkeraan klikkaillaan ja treenataan. On tollasen reippaan pikkupennelin kanssa treenaaminen vaan kivaa!

Turolla vielä tälle vuodelle parit aksat, tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina pakataankin kimpsut ja kampsut ja suunnataan kohti junaa sekä Leviä! Pidetään treenikentiltä taukoa, vaikka tottakai kotitokoa molempien haukkujen kanssa :)

10.12.2012

Ihana viikonloppu!

Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa koiruuksien ja hiihdon merkeissä. Perjantaina Turo vietti ansaittua treenivapaata tapahtumarikkaan viikon jälkeen, ja muutenkin vietettiin rentoa kotipäivää.
Lauantaina olikin sitten taas säpinää. Aamusta koiruuksen riehutusta, jonka jälkeen suunta kohti Voittaja 2012 -messuja. Tietysti Typy järjesti pienen jännityksen lähtiessä kolauttamalla etutassunsa suuren huutokonsertin säestyksellä sohvaan, mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä ja pienellä tassun hetkellisellä aristuksella. Huoh!

Nähtiin Narrin omistajan, Saran kanssa junassa, josta mentiin yhtä matkaa messariin. Päivän ohjelmassa oli pm-tokon pällistelyä, shoppailua sekä muutaman kehän laidalla tuttujen morjenstamista. Pm-tokosta tällainen aloitteleva toko-intoilija sai paljon työkaluja ja näkökulmaa lajista, oli ihan mielenkiintoista. Onneksi oli kokeneempia rinnalla vastailemassa mun hölmöihin kysymyksiin :) Messualueelta mukaan tarttui koirille tuliaisia: aktivointipeli, noutokapula, leluja, namipaloja, edullinen pentuaikamantteli sekä luita. Kyllä koirien kelpas.

Kotona ehdin vain pyörähtämään kunnes pakkasin koirat autoon ja suunnaksi Olari ja agilitytreenit Typyn kasvattajan vuorolla. Turo teki pientä ratapätkää, ja kävi melkoisilla kierroksilla uuden lelun innoittamana. Oli kiva saada poikaan tollasta potkua, vaikka sen seurausena iski pieni putkihulluus, mutta agilitynhan kuuluu olla hauskaa!? Pienia ahaa-elämyksiä myös kepeillä, jossa tuli taas todettua kuinka itsenäinen koirani on, ja häiriintyy heti jos mene turhia söhläämään väliin. Myös Typy sai rällätellä ja leikkiä hallissa. Myös muutaman kerran juostiin putkesta läpi. Ensin pikkuisen jännitti, mutta viimeisellä kerralla en ehtinyt neitiä edes vastaan kun tämä jo syöksähti putkesta läpi. Ihana! Treenin jälkeen koirat oli uuvutettu.

Sunnuntaina Turo kävi ensimmäisissä Flyball-treeneissä. Hieman oli jännää hallissa uuden lajin parissa, ja sijaistoimintona kierrettiin hieman hallia ympäri. Saatiin koiraa hieman tajuamaan laitteen painallusta, vaikka välissä pallo ei kiinnostanut laisinkaan. Lopussa sain Turolle hyvän driven ja lähetin Turon hakemaan palloa maasta Flybal-koneen vierestä. Hienosti poika toi palloa, eikä ihmetyksekseni rällätellyt yhtään omiaan. Ehkä tästä voisi tulla mukava lisäharrastus :)

Sitten pienet kuulumiset Typystä. Kuuden kilon rajapyykki on rikottu ja aletaan olemaan samaa kokoa Turon kanssa. Tylleröisen kanssa ollaan harjoiteltu kosketusalustaa, jossa pyöriminen alkaa toimimaan. Vaihdettiin lusikkatreeni uuteen noutokapulaan ja Typyhan nappasi heti hienosti kapulan keskeltä! Melko voimakkaasti pitää kiinni, joten hyvältä vaikuttaa. Näiden lisäksi ollaan tietysti tehty perus kaukoliikkeitä, sekä imuttamalla olen "hissittänyt" maahan-seisomaan liikerataa. Luopuminen sekä ihan alkeis kiertotreeniä ollaan tehty. Saatiin myös lauantain aksatreeneissä vinkkejä seuruuttamiseen joten se olis myös hiljalleen työnalla, pienissä paloissa.
Tänään kokeilin kosketusalustan laittamista vasemmalle puolelleni, mutta Typy meni siitä hieman hämilleen eikä tarjonnut kunnolla alustalle tulemista, helpotellaan siis tätä vielä. Jos ei ala sujumaan niin sitten kehittelen jonkun muun tekniikan sivulletulon opettamiseksi.

Tarkoituksena oli laittaa tämän päivän metsälenkkikuvia tänne blogiin, mutta sainkin Oliver Béaslasin koirista ottamat ammattilaiskuvat, joten laitankin ne tänne mielummin ;)

Ensin Mr. Turo <3



Ja sitten meidän pikku neiti Typy <3







6.12.2012

Itsenäisyyspäivä on meillä koirapäivä!

Ihana vapaapäivä, ja tottakai päivä buukattu täyteen ohjelmaa koirien kanssa, huippua! Aamulla nukuttiin pitkään, Typy käytettiin vain aamuvarhaisella hädillä ja iskettiin hieman ruoaa napaan ja johan nukuttiin puoli yhteentoista, luksusta!

Kun oltiin unihiekat pyyhitty silmistä niin Typy matkaan ja suunta kohti Fallkullan kotieläintilaa. Siellä moikkailtiin alkuun kaverin seropia Olgaa, joka on jo melko iso tyttö, kaksinkertainen Typyli! :D Vähän meidä tyttöä jänskätti ison pennun koheluus, mutta nätisti tapaaminen sujui. Käveltiin yhdessä kotieläintilan pihaan, jossa ensimmäisenä käytiin moikkaamassa lehmiä. Typy teki tuttavuutta Jäkkärä-vasikkaan. Kiinnostus oli molemminpuolista. Jäkkärä toi turpansa aidanraosta ulos ja Typy antoi nuuskutuspusun! Ihana :D Tästä ei saatu kuvaa, olis ollu niin söpö <3 Isommat lehmät oli jännempiä kun ne puhisi, mutta niihinkin tutustuttiin turvallisesti mamman vierestä.

Typyli moikkailee Yövilkkaa. Molemmat ihmettelvät toisiaan :)


Sitten katsellaan hieman lähemmin isoja valkoisia, mutta turvallisesti sylistä ;)


Käveltiin alalaitumelle katselemaan hevosia, mutta ne olivat niin kaukana meistä laitumen toisella laidalla ettei päästy tekemään tuttavuutta, toiseen kertaan. Navetassa pyörähdettiin nopeasti. Moikattiin possuja ja vuohia. Ihmiset on tietty kova juttu kanssa!

Päivällä käytiin lounastamassa vanhempieni luona. Kolme koiraa rälläsivät, tai no yksi vahti lelujaan, yksi oli sivustakatsojana ja yksi hääräsi jokapuolella. Siitä voi sitten lähteä arvailemaan kuka on kuka :D Lopulta koko jengi simahti ja rauha oli talossa hetken aikaa.

Itsenäisyyspäivälounaalta ajeltiin hetkeksi kotiin lepäämään. Pilkottiin nakkia mukaan ja eikun suunnaksi Vuokkoset Areena ja agilityepikset. Rata oli ihan mukavan oloinen, muutama minua askarruttava kohta lähinnä tiukkoja käännöksiä ajatellen. Turo kun helposti valuu ja valuu, enkä osaa korjata.. Pääosin kuitenkin melkosta rällättämistä ja kaahailua. Puomia ei ollut, mikä hieman harmitti. Se on meille se kaikista vaikein este. 

Ekaan starttiin tuli TAAS kiire. Oltiin ensimmäisenä lähdössä ja tuomari sanoi minulla olevan hyvin aikaa hakea koira.. no eipä ollut. Turo siis hieman unisena radalle eikä parhaassa terässä. Vauhti ei ollut ihan omalla tasolla, vaikka reippaasti edettiin. Kepeille vienti oli hieman hankala, vauti oli kova enkä ollut lainkaan auttamassa koiraa, joten sujahdettiin tokaan väliin. Muuten puhdasta menoa, vaika hieman liikaa turhan pitkiä kaarroksia. Kontaktit ihan superr!! Palkkasin tietoisesti, eikä otettu radoilta tulosta. Tokassa startissa vauhti oli kohdallaan, mutta vaikka yritin olla tarkempi keppejen kanssa niin taas tokasta välistä sisään?? Muuten puhdasta menoa. Kepit siis oli tänään murheenkryyni. En ole kuitenkaan huolissani, koska kontakteja mentiin treenaamaan ja nehän meni nappiin! Videon ekalta radalta laitan kunhan saan sen latattua Youtubeen :)

Startin jälkeen otettiin Typy hieman katselemaan hallin melskettä. Se ei kyllä välitä melusta yhtään, superreipas! Voisi kyllä kuunnella minua hieman tarkemmin :D Häiriössä tuppaa menemään hieman korvat lukkoon kun kaikki on vaan niin siistii! Ihmisiä tietysti tuli ihastelemaan neitosta, ja Typyhän sädehti ja intoili keskipisteenä olostaan minkä kerkesi :D Pieni leikkihetki ja muutama istumis- ja maahanmenoharjoitus ehditiin ottamaan, mutta hyvin vähän. 

Paikalla oli myös koirakuvaaja Oliver Beaslas. Turo ja Typy kävi molemmat poseeraamassa kameralle. Sivusilmällä vilkuilin, niin oikein upeita kuvia tuli. Saan vedokset varmaankin parin päivän sisällä sähköpostiini. Täytyy katsoa minkä kokoisia kuvia hän minulle lähettää. Niistä voi sitten päättää, jos jostain haluaa teettää tarkempia ja isompia kuvia :)

4.12.2012

Lumisankarit

Loppuviikoksi on luvattu pakkasten hellittävän, jee! Ei tarvitse joka ulkoilukerralle pukea pikkuneitiä haalarisankariksi. Onhan se kieltämättä melko huvittava näky. Tänään käytiin pennelin (ja haalarin) kanssa kaksistaan ulkoilemassa. Otettiin hieman leikkiä narupallolla ja lisäksi naksuttelin sivulla kulkemisesta. Typy hokasi oikean seuraamisen paikan heti, ja siinä käveli tapittaen intensiivisesti silmiin :D Ihan omatoimisesti se oikeaan paikkaan tuli ja minä syötin nakkia. Ihana pikku toko-tyttö!
Muutama ihmisenkin ohitettiin, mutta tällä kertaa nakit veivät voiton, vaikka yksi mies yritti sabotoida meidän harjoitusta maiskuttelemalla Typylle..

Aamutreeninä kotona otettiin kosketusalustalle menoa sekä lusikkatreeniä. Edelleen takkuaa se pyöriminen alustalla vaikka kestoa ollaan saatu ihan huomaamatta alustalla seisomiseen mukaan. Saan Typyn pyörimään muutami askeleita mikäli pidän namikättä melko lähellä ja itse liikun vähän. Haluaisin sitä liikettä kuitenkin ilman namikäden apua, mutta silloin Typy hyökkii minua päin alustalta ja alkaa haukkua. Harjoitukset jatkuu :) Lusikan kanssa sen sijaan ollaan edistytty nopeasti, Typy oikeein ahmaisee lusikan suuhun! Keskeltä kiinni - naksaus ja nappula.

Kun Typyn kanssa ulkotreenit oli valmiit niin nappasin Turoliini, alustan sekä pari tennispalloa. Kierrettiin pieni lenkki, jonka puolessa välissä otettiin muutama pallonhaku alustalta. Alkuun pallon kanssa lähdettiin lumipenkkaan kaivuuhommiin, mutta palautin herran maanpinnalle ja näytin että minulta löytyy nakkia niin jo alkoi palautukset sujua. Otettiin muutama pallonhaku ja suora palautus, joka jälkeen kotiin lämmittelemään.

Turoa kuvailin lenkillä ja Typyn kanssa otettiin muutama kuva takapihalla, jottei jokakuvassa poseerata haalarissa :)


Hörökorva Turo. Kuva ois melko täydellinen ilman tuota perässä laahaavaa hihnaa. Turvallisuussyistä en laskenut ärrieriä irti, sillä hiihtäjiä oli jo ilmestynyt ympärille pörräämään...


Kyllähän se yleensä luokse tulee, mutta...


Pikku keepityttö 10,5 viikkoa.




Poseeraus on hallussa, mutta nopeasta keepiksestä on lähes mahdoton ottaa muita kuin istumakuvia.



2.12.2012

Pakkassunnuntai


Tänään on ollut ensimmäinen kunnon pakkaspäivä. Aamulla nukuttiin pitkään ja kun herättiin niin takit päälle ja lenkille! Typy on kyllä niin huvittava haalarissaan! Neitonen senkun kasvaa ja vahvistuu, eikä pakkanen tunnu haittaavan ollenkaan. Varsinainen sissi. 10 viikkoispunnituksessa vaaka ylitti jo 5 kiloa! Siellä 5,4 kilon hujakoilla liikutaan. Säkäkorkeutta ei ole mitattu, mutta vielä ei ylletä Turon mittoihin. Laitetaan vähän kuvasaldoa koiruuksista aamulta.


Ahmatilla on selkeästi yksi asia mielessä luoksetullessa...



Tässä hieman edustavempaa. Täytyy kyllä todeta, että tumma koira on niin paljon vaikeampi kuvattava.



Molemmat namisankarit. Katse tiukasti herkussa. Vielä on ärrieri isompi. Vaan ei kauaa..



Viikonloppuna on lisäksi treffailtu Typyn siskoa Briaa. Tavattiin lauantaiaamuna kirpakassa pakkasessa Tuomarinkylässä. Siskosten jälleennäkeminen oli suloinen, pusuteltiin <3 Hieman sitä intouduttiin painimaankin, mutta kylmä ilma selkeästi häiritsi, etenkin Briaa. Meidän paksunahkaa ei paljoa kylmyys haitannut, mutta  toki haalari on perusmanttelia suojaavampi. Aivan ihana suloisuus tämä Bria. Sisaruksissa on samaa näköä, mutta on Bria selkeästi tyttömäisempi ja sirompi meidän pikku sumopainijaan verrattuna ;)




 Painia, painia...


 Ja lisää painia.





Kotona ollaan jatkettu treenirintamalla. Samoja peruskaukotreenejä ja alustalle menoa. Nyt on kyllä kontaktialusta hienosti hallussa, vielä kun saisi pyörimisen toimimaan, se on seuraavaksi työnalla... helpommin vaan sanottui kuin tehty. Turo osaa myös pyöriä alustalla, tosi joudun itse liikkumaan myös, pelkällä käsimerkillä ei toimi. Sitten täytyisi keksiä miten se sivulletulominen yhdistetään tuon alustan kanssa? Yritetäänkö koira saada vain pyörähtämään itseään kohti ja kun lähestytään oikeaa paikkaa niin naksu ja palkka?

Tänään on myös aloitettu metalliesineeseen -lusikkaan- totuttaminen. Palkkailen lusikan haistelusta, muutaman herran käytettiin vähän hammastakin. Idea alkaa selkiytymään :) Turo sen sijaan näytti hapanta naamaa lusikalle :D

Ensi viikolla olisi tavoitteena ehtiä piipahtaaan Fallkullassa tutustumassa kotieläimiin - lehmiin, vuohiin, lampaisiin ja tietysti hevosiin :)