16.1.2015

Kiire mikä ihana tekosyy!

..vai laiskuusko se on? Taukoilun jälkeen kun oli irtaantunut bloggailusta niin oli vaikea ryhtyä taas kirjottelemaan, ja kun aiheet vaan kasautuu ja kasautuu niin ei se ainakaan helpommaksi muutu :D Kyllä me itseasiassa parit treenit taidettiin ihan joulukuun lopullakin ehtiä kirmaamaan, joten ollaan taas täydessä treenitohinassa vaikka selkeästi maltillisemmin ollaan treenailtu kuin ennen joulua ja taukoa.

Tauon jälkeen neiti T:llä on ilmennyt melkoista hosumista ja malttijutut oli vähän unohtuneet. Rimat kolisi ja palattiin aikalailla taaksepäin harjoituksien yksinkertaistamisessa. Nyt on painotettu selkeästi hyppytekniikkaa, treenailtu vähän esteosaamista ja ratatreenejä tehty enemmän maltin kanssa. Fitdogin kotiläksyt saavat vielä odottaa, nyt työstetään peruspalikoita.

Bloggaustauolla ehkä tärkeimpinä mainittavina on Typyn yksi kisastartti KAT:n kisoissa viime viikonloppuna, jossa kylläkin otettiin hylly kun korjasin melkoisen lennokasta keinua. Turo sen sijaan nappasi Loppiaisen kisoissa agilityradalta nollan sijoittuen kolmanneksi, joten arvokisatuloksista kasassa 3/7. Selkeästi parempaan suuntaan mennyt yhdessä tekeminen!

Typy teki joulutauon jälkeen kisoihin valmistelevissa treeneissä muun muassa keinua. Harjoiteltiin namikupin avulla päätyyn asti juoksemista. Hieman huolimattomasti kuppivaiheessa tarkkailin vapautusta ja kun tehtiin kokonaista keinua niin ei ihan maltettu odottaa vapautusta vaikka siististi suoritti. Kuitenkin keinu oli ihan kohtuumallilla.


Kisoissa tehtiin ihan hyvää rataa viime viikonloppuna Typyn kanssa. Keppien jälkeiselle hypylle rytmitin liian voimakkaasti juuri kun Typy oli hypyn päällä, joten yksi rima alas. JuoksuA:n ja putken jälkeen tultiin kuitenkin niin kovalla vauhdilla keinulle että ylihän sieltä tultiin että heilahti. Päätin ottaa keinun uudestaan ja kovin varovaisesti suoritti toisella kerralla. En tiedä kannattiko tämä uusiminen? Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa keinua tuon kisaepisodin jälkeen ja Typy teki äkkistopin keinun ylösmenon alussa ja tuli pois :( Namikupilla tehtiin muutama keinun päätyyn juokseminen ja loppuun pari ihan kokonaista keinua. Selkeästi teki varovaisemmin kuin aikaisemmin mutta suoritti kuitenkin eikä viitsitty jäädä hinkkaamaan.



Pääpaino tämän päivän treeneissä oli hyppytekniikassa ja puomissa. Turon 2o2o nyt on ollut aina epävarma ja melko hidas vaikka sitä kovasti työstetäänkin, mutta Typykin on esittänyt merkkejä epävarmuudesta alastulolla. Suurin tekijä Typyn kohdalla näyttäisi olevan se että se käyttää silmää muhun eikä ymmärrä että puomin kokonaissuoritus päättyy 2o2o-asentoon. Sivulta hypytettäessä paikka on hyvin hallussa, mutta kokonaisuus ei ole vielä hioutunut. Tänään sitten tehtiin paikan vahvistusta ja hieman käytettiin namikupin imua fokuksen saamiseksi. Molemmilla koirilla fokus parani treenin edetessä ja tämä hetkiseen tasoon nähden ihan kivoja suorituksia molemmilta koirilta, vaikka ainahan sitä vauhtia toivoisi tuohon puomiin lisää, mutta suunta oli jo enemmän oikea :)





Turon kanssa ollaan lisäksi treenattu ahkerasti juoksuA:ta. Jokaisen treenin olen aloittanut käyttämällä mustekalaa apuvälineenä, mutta muutoin ollaan pystytty tekemään melkein kaikki toistot ilman apuvälineitä :) Selkeästi laukan venytys ja rytmi alkaa löytyä ja ajoittain harjan ylitykset ovat mielettömän makeita! Kisoissa en ole videolta nähnyt Turon suorituksia mutta loppiaisen kisoissa ekalta radalta oli katsomosta katsottuna tehnyt selkeän osuman, tosin vain takatassuilla. Tokalla radalla oli tiukka kääntyminen ja siinä osuma oli helppo saada neljällä tassulla. Oon tosi ilonen miten ollaan löydetty taas juoksuA:han rytmiä, jospa treenien painopistettä voisi pikkuhiljaa siirtää muualle ja jatketaan vain ylläpitävästi A:n kanssa :)

















Viikonloppuna Typyn kanssa olisi tiedossa 3 kisastarttia Ojangossa! :) Parhaamme tehdään! Tämän viikonlopun jälkeen jäädäänkin sitten kisatauolle odottelemaan juoksuja jotka ovat normirytmiä jo kuukauden perässä. Tauolla tarkoituksena treenata puomia ja keinua varmempaan kuntoon ;)