12.12.2010

Koirahoitola!

Tänään täällä on pyörinyt neljän tassun sijasta tuplasti tassuja, yhteensä kahdeksan kappaletta. Milla tuli päiväksi hoitoon. Turo ei sitten malttanut enää nukkua ja sitä riehumista kesti yli kolme tuntia, kunnes kaikkien onneksi poju väsähti totaalisesti. Ulos piti lähteä kuvailemaan valoisaan aikaan, mutta nukkumatti piti Turon sikeässä unessa. Millan kanssa käytiin tallustelemassa hangessa, ja neiti oli tyytyväinen saadessaan hengähtää hetkeksi.

Iltasella tehtiin vielä yhteislenkki koko poppoon voimin. Lenkin jälkeen maistui meidän krantullekkin ruoka, ilmeisesti pelkäsi sen menevän paremiin kitusiin jos rupeaa liiaksi nirsoilemaan.

Milla opetti meidän pikku herraa hyvin tapojen ohella myös huonommille tavoille. Kerrostalon rasahduksia piti haukkua ja kyttäillä. Kuorossa sitten säntäiltiin, eikä siitä meinannut loppua tulla. Turo ei kyllä ihan tainnut ymmärtää mille piti haukkua, mutta pitihän sitä vanhemman perässä tehdä samoin. Taloakin ravattiin ympäri, ihan kuin veturi ja perävaunu, vähän niinkuin kaksi marjaa!

Loppujen lopuksi saatiin nuorimmainen väsähtämään, eikä Millaa tarvinnut kahta kertaa käskeä lepäämään, se oli jo niin pyörryksissä Turon kintereillä roikkumisesta. Saatiin siis vihdoin muodostettua lukupiiri.



                           Molemmat koirat melkoisia nyhveroitä, aina on nukuttava mamman viekussa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti