14.5.2011

Yksi kaunis päivä ja poika!

Tässä yhtenä päivänä saatiin nauttia auringosta jä lämmöstä. Mentiin Turon kanssa meuhaamaan pihalle ja sopivasti aurinko paistoi seläntakaa ja sain kerrankin napsittuia teräviä ja tarkkoja kuvia pienestä, nopeasta hulivilistä! On se vaan niiiiin komea <3




Pallojen ja lelujen heittämistä ollaan yritetty harjoitella, mutta poika ei leluja tuo takaisin! Tennispalloa poika suostuu välillä tuomaan heitettäväksi mutta useimmiten on tuovinaan ja viime hetkellä singahtaa karkuun. Lenkillä vapaana ollessaan keppi on ainut väline jota uskallan surutta heitellä, sillä Turo jää nakertamaan sitä paikalleen tai kantaa sitä minua seuraten. Ei siis peloa että juoksisi karkuun vaikka menen kepin siltä hakemaan. Mutta annas olla jos taskusta putoaa jokin lelu, sitä metsästystä ja kyttäämistä kestää reilun aikaa ennen kuin vilpertin saa jollain kostilla kiinni tai houkuteltua luokse. Ei ole löytynyt vielä sopivaa lelua joka olisi samanaikaisesti tarpeeksi mielenkiintoinen, mutta samalla hieman "tylsä", jotta sen malttaisi palauttaa leikittäjälle. Agilityssa tämä muodostuu pieneksi ongelmaksi, sillä en voi palkata Turoa heittämällä lelua. Viimeksi kun kokeilin niin Turo juoksi putkeen piiloon... niin tyypillistä! Ehkäpä kaikkia aikanaan.
Tässä kuvasaldoa söpöläisestä.





Poseerausyritys, vaikka aurinko häikäseekin silmiin.



Palloa mä metsästän, palloa mä metsästän! 



Tahdon saada suuren, tahdon saada suuren!



Naatiskelija saalis sussa!

2 kommenttia:

  1. Teillähän on kiva uusi tausta, oikein kesäinen! Ja Turosta on tosiaan kasvanut oikea komistus! Korvatkin ovat asettuneet hienosti!

    Meillä oli lelujen suhteen se ongelma, että Jeppe kyllä nouti ne, mutta ei luovuttanut. Agilityssä se saattoi myös "karata" kauemmas lelun kanssa kuten Turokin. Saatiin luovuttaminen hanskaan kolmella samanlaisella pallolla; heti kun koira tuli luokse, heitin seuraavan pallon, jolloin se pudotti edellisen mun jalkoihin. Liitin siihen vihjesanan (kiitos) ja pikkuhiljaa homma alkoi toimia. Jeppe tykkää vetoleikeistä, joten agilityssä meillä on aivan ihana kongin vetolelu, ks. http://www.zooplus.fi/shop/koirat/lelut/kong/kong_lelut/195649. Siitä voi pitää itse kiinni kun palkkaa koiran lelulla, jolloin ei tule tuota lelun tuomiseen liittyvää ongelmaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, piti vähän vaihtaa pirteämpää taustaa :) ja ne korvien lerpatukset ja heilumiset johtui ilmeisesti hampaiden vaihdosta.

    Ja siis sama ongelma meilläkin agilityssa, noutamisen kanssa ei ole ongelmaa vaan lelun palautuksessa :D Meillä onkin tuon tapainen kongi ja muutama muu narullinen pallo. Turon saa tosi aktiiviseksi ja kuuliaiseksi vetoleikeillä eikä lelua ole pakko luovuttaa pojalle. Täytyypä kokeilla ostaa muutama samanlainen pallo ja testata tuota mainitsemaasi tekniikkaa. Muutamilla taitaa treeneissä ollakkin pari samanlaista lelua :)

    VastaaPoista