30.11.2011

Lihashuoltoa

Urheilukoiran lihashuollosta pitää huolehtia! Joka tuutista toitotetaan tätä. No ymmärretään, alkuverryttely ja loppuverryttely ovat tärkeitä ja merkittäviä koiran lihaskunnon ylläpitäjiä. Kun enemmän perehdyin aiheeseen, huomasin lähes kaikkien käyttävän koiriaan säännöllisesti hierojalla. Aluksi suhtauduin tähän epäluuloisesti sillä en itsekään käytä hierojien palveluita, vaikka kovasti urheilen ja lihasjumeja on viikottain, miksi siis hieroa koiraa?

Viime viikolla selailin useiden eri koirahierojien sivustoja ja samalla tein päätöksen ottaa johonkin heistä yhteyttä ja pyytää tarkistamaan Turon lihaskunto. Tänään oli sitten hierontapäivä, sopivasti treenien jälkeisenä päivänä. Jännitin hieman tulevaa tilannetta, sillä Turo on hieman epäluuloinen uusia ihmisiä kohtaan eikä erityisemmin pidä "lääppimisestä" vaikka läheisyydenhaluinen onkin.

Olin kertonut etukäteen Turon epäluuloisuudesta ja varautuneisuudesta, joten hieroja osasi ottaa tämän huomioon. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin, paremmin kuin uskalsin odottaa! Turo otti naisen hyvin vastaan, nuuhkutti posket, korvat, vauvamahan ja kaikki mukana olevat tavarat perusteellisesti, tuttuun tyyliin. Hienosti poika kellahti myös kyljelleen ja päästiin käsittelyyn. Täytyy tunnustaa, että palkkailin namilla hyvästä käytöksestä, vähän siis lahjonnan makua! Näillä avuilla kuitenkin selvittiin käsittelystä ilman hampaankuvia tai naarmuja. Ei olisi välttämättä maltti muuten kestänyt paikallaan olemista..

Analyysina oli vetreä, pehmeälihaksinen koira. Ei oikeastaan mitään jumeja. Pientä jännitystä lannerangassa, joka on agilitykoirille tyyppillisä. Mulla on siis hierojan sanoja lainaten "luomukoira", joka pitää itsensä hyvässä kunnossa ilman kummempia hoitoja. Jatketaan siis toistaiseksi alku- ja loppuverryttelylinjalla ja katsellaan niitä hierontoja sitten mahdollisesti myöhemmin uudelleen :) Tänään loppupäivä lepäilty BOT-takki niskassa. Valmistautuminen on suunnattu kohti  ensi viikon tiistain itsenäisyyspäivän epäviralliset agilitykisoja. Mölliluokkaan ollaan ilmottauduttu, jos vaikka menisi ensimmäistä koitosta paremmin :) Ainakin treenailut ovat sujuneet mukavasti. Sopii siis toivoa, että kisaympäristössä osattaisiin molemmat keskittyä itse suoritukseen, eikä niihin ympäristötekijöihin!! Jännät paikat taas käsillä. Onneksi treenikavereita lähdössä myös kisailemaan, joten vertaistukea on saatavilla.



4 kommenttia:

  1. Lihashuolto on tosi tärkeää ja niin vaan meilläkin käy että koirat saa nauttia siitä enemmän kuin ihmiset :)

    VastaaPoista
  2. Hieronta ei kyllä aina ole koiralle pelkästään nautinto, varsinkin jos niitä lihasjumeja on. Rallilla on pari kohtaa, missä itsekin hieroessa tuntee, että on toisinaan kireyksiä. Ja kun näitä hieroo, niin koira saatta kipristää itseään, nostaa pään ylös alustalta ja katsoa silmiin ja jopa läähättää. Eli kertoo selvästi, että on epämukavaa.

    Jos vedätte sielä mölleissä yhtä hienosti, mitä viime tiistain treeneissä, niin ootte varmaan palkintosijoilla ;)

    VastaaPoista
  3. Turollahan on sitten asiat hyvin, eipä tarvitse sun pohtia, onko koira jumissa vai ei. Hyvä juttu, että tartuit asiaan varsinkin nyt agilityuran alussa.

    Mites Turolle istuu BOT? Onko sulla se paksu toppa vai ohut ns. sisäloimi? Mä nimittäin ostin Jepelle sen paksumman, eikä se istunut yhtään. Etujalkojen välistä tuleva osa oli liian leveä, ja alkoi hiertää koiran kainalon ihoa, vaikka terekangas on tosi sileätä. Ja vatsaosa oli liian pitkä, pissat meinasivat tulla takin sisään. Lisäksi Jepen kippurahäntä ei pysynyt hännälle varatusta aukosta ulkona... Lyhensin ja kavensin vatsaosaa ja avasin hännälle varatun aukon kokonaan auki loimen takaosaan asti. Silti koira inhoaa BOT:a verrattuna Hurtan ikivanhaan loimeen, jonka se ottaa ihan mieluusti päälleen pakkaskeleillä (kerran kieltäytyi jopa lähtemästä ulos ilman takkia ;-) Joten meillä ulkoillaan Hurtalla ja BOT pistetään päälle treenien välissä/jälkeen kun koira on boksissa. Edelleen mietin, kannattaisko hankkia myös se ohuempi bot tuohon samaiseen tarkoitukseen, mutta sitten paksumpi jää ihan tyhjän pantiksi...

    VastaaPoista
  4. Pitihän se koiran lihashuolto tarkistaa kun se niin tärkeää on. Ja ihan huippujuttu, ettei Turolla ole taipumusta jumeihin :)

    Meillä on Turolla se verkkoloimi. On sen verran ohut ettei pääse hiertämään ja koira rakastaa loimea :) Välillä pidetään sisälläkin. Tosi meillä sama ongelma, vatsakappale on liian pitkä ja pissat menee joko takis sisään tai sitten kangas vähintäänkin kastuu :/ Olen sitten tuunannut vatsakappaletta lyhyemmäksi, vielä täytyisi viimeistellä se kun pituuden kanssa olen vähän venkslannut. Sen verran hankala on kyllä se vatsakappaleen pituus, että en varmaankaan paksumpana BOT -takkia meinaa ostaa. Muilta osin istuu hyvin, häntä tulee hyvin ulos jne. Verkkoloimi on kyllä ollut hyvä, tuota pissaepisodia lukuunottamatta :D

    VastaaPoista