17.12.2012

Eläinlääkärissä on niin muuukaaavaa!

Täällä on tapahtunut kaikenlaista. Ensinnäkin viime viikolla meillä käväisi yskä. Pikkupenneli yski keskiviikkopäivän ja yhden köhäisyn torstaina. Hieman kuulosti kennelyskältä, mutta hyvin lieviä olivat oireet, koira oli todella pirteä, leikkiessä ei köhä vaivannut. Myös Turo on ollut kokoajan terve. Ei siis tietoa mikä oli vaiva, mutta nyt siitä ollaan onneksi jo selvitty ja vanhaan malliin rellestetään.

Tänään Typy oli aamulla mun mukana kyläilemässä, josta matka jatkui rokotukseen. Hieman reilu 12 viikkoinen tyllerö painoi 6,7 kg ja oli ihan superreipas eläinlääkärissä!  Intopiukeena oltiin hoitopöydällä, eikä rokotusta edes huomattu nameja ahmiessa. Kovasti kehuttiin neitosta, vaikka mun mielestä käytös oli ehkä hieman yliväsymyksen ja sähellyksen puolella, vaikka oikein mallikkaasti menikin :)

Rokotuksen jälkeen otettiin muutama tunti lepoa kotona, jonka jälkeen kohti Pihlajanmäkeä. Kävin näyttämässä kaverille keepistä, kun hän on miettinyt jos laumansa jatkeeksi tällaisen ottaisi. Rämmitiin metikössä Feta shetun ja Typyn kanssa lähemmäksi tunti! Lopussa otin Typyä vähän syliin, vaikka ei se yhtään liian väsyneeltä vaikuttanut tai tuntunut palelevankaan. Oikein reippaasti mentiin häntä pystyssä, otettiin hyvin kontaktia ja oltiin muutoinkin kuulolla. Pätevä neito. Loppuillan uni maittoikin sitten hyvin :) Illalla otettiin vielä pientä treeninpätkää. Klikkailin eteentulosta (joka on ehkä opettamisen kannalta hieman hakusessa, pitääpä hieman availla Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjaa!). Heittein myös noutokapulaa muutaman kymmenen sentin päähän ja Typyhän sen hienosti ottaa suuhun ja tuo luokse, hieno! Pitääkin ottaa joku kerta videokuvaa :)

Sivulle tulo on myös lähtenyt edistymään. Kosketusalustalla tapahtuu hyvin jo pyörimistä mun vasemmalla puolella. Kohta varmaan rupeaa oikea paikkakin löytymään kun ahkeraan klikkaillaan ja treenataan. On tollasen reippaan pikkupennelin kanssa treenaaminen vaan kivaa!

Turolla vielä tälle vuodelle parit aksat, tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina pakataankin kimpsut ja kampsut ja suunnataan kohti junaa sekä Leviä! Pidetään treenikentiltä taukoa, vaikka tottakai kotitokoa molempien haukkujen kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti