Turon ensimmäinen treenipätkä ei tallentunut kameralle, mutta omaan silmään kaikki osumat olivat neljän tassun "täsmäiskuja"! Vauhdin lisääminenkään ei saanut aikaan loikkia vaan tosi siistiä ja tasaista suorittamista. Mä oon tosi ylpeä pienestä parsonpojasta <3
Typyn kanssa lähestyttiin grid-treeniä taaksepäin ketjuttamalla, kuten toimin myös Turon kanssa. Vielä yhden hypyn takaa Typyn malttoi hyvin ja saatiin osumat kaikilla tassuilla. Vauhdin koventuessa etupalkka oli liian kova magneetti. Etujalat tulivat siististi kehikon keskelle mutta kova vauhti pompauttaa takajalat kehikon ulkopuolelle. Näitähän ei treenitilanteessa saa bongattua vaikka hieman takaa lähettäessä mietin että mitenköhän takajalkojen kanssa kävi. Aavistelin siis pompun. Vaihdoin etupalkan pois ja heitin lelun kädestä. Loput toistot oli oikein siistejä osumia!
Typyn kanssa tehtiin toinen erä renkaan vahvistamista kun oli apupalkkaaja mukana. Alkuun ihan renkaan läpijuoksua eri etäisyydeltä lähetettäessä. Tarkasti suoritti eikä yhtään huteja. Loppuun muutama kovempi vauhtinen suora etupalkalle. Suorilla lähestymisillä ei ongelmia :)
Kooste treenistä:
Tällä viikolla onkin melkoisesti agilitya. Tänään maanantaina Typyllä Niinun treenit, tiistaina Turo Akatemian treeneissä ja Typylle omatoiminen, keskiviikkona molemmilla juoksuA-treeni, torstaina Typyn hyppytekniikka. Pe ja La lepoa ja katsotaan jos Su mennään vielä juoksuA:ta muutama erä ottamaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti