2.9.2014

Maiskisleiri 2014

Oli aivan ihana kelpieleiri pääasiassa sukulaiskoirien sekä muutaman extra vahvistuksen kera. Saavuttiin Hauhoon perjantai iltana, joten varsinaisia treenipäiviä Typyn kanssa oli lauantai ja sunnuntai. Perjantaina rallateltiin pellolla ison lauman kanssa, ja on se vaan siistiä tallata ja katsella kun koirat kirmaa ja nauttii :)



Lauantaina Typyllä oli tupla agitreenit, jotka Lotta Lehtinen oli kouluttamassa. Teemana oli rytmittäminen ja siihen sai tosissaan keskittyä radalla. Me treenattiin sekä aamupäivästä että iltapäivästä samaa rataa, joten varsin agilitypainotteinen päivä. Vaikeimmaksi kohdaksi osoittautuivat radan ensimmäiset 5 estettä. Paikallaolon jälkeen heti 2 hypyn valssi oli vaikea rytmittää niin ettei se valu liian pitkälle ja mun piti keskittyä ettei oma ohjaus ja valssi jää avoimeksi, jolloin Typy irtosi kyllä heti takana oleville extrahypyille. Putkihullu ei myöskään millään meinannt ymmärtää että aina ei luukuteta ensimmäisenä näkyvään putken päähän vaan ohjaajaa voisi välillä vilkuilla ;) Pelkän rytmityksen avulla en saanut ilman apuohjausta Typy kääntymään, joten oli pakko kokeilla itselle mieluisampaa tapaa eli puolivalssia ja lähetystä putkeen, se toimi! :) Loppurata olikin sitten hieman mukavampaa menoa ja ajoittain alkoi jopa tuntumaan ihan agilitylta ;) Rimat taisivat olla ihan ensimmäistä kertaa kaikki 40cm korkeat. Muutamia rimoja tippui mutta ei mitään roiskimista vaan ne olivat yleensä puhtaasti liikehäiriön tai oman ohjauksen virheistä. Ollaan vielä melko herkässä kehitysvaiheessa ja Typy reagoi todella pieniin liikkeisiin. Treeniä treeniä :)















Pientä koostetta päivän treenistä:




Lauantai iltana ohjelmassa oli vielä Flyballia. Harmi ettei tullut videolle! Kaikki keepikset oli hirmu päteviä ja varmaan 90% koirisa oppi homman ihan parissa minuutissa :D Typy hiffasi hyppyjen juoksemisen heti, mutta palloa ei olisi huvittanut tuoda, tylsä tennispallo ;) Löydettiin tilalle vinkuva tennispallo ja jo alko homma toimimaan!






Sunnuntaina Typyllä oli ohjelmassa tokoa ja vaikka meillä on ollut lähes puoli vuotta taukoa treenaamisesta niin oli neiti vaan pätevä, kunhan vain ohjaaja jaksaisi treenata ja olisi motivoitunut ;) Tehtiin perusasentoon tuloa, ja on se säpäkkä! Myös seuruuta ihan parin metrin verran ja kummasti tekeminen rauhoittui kun otin namin pois kädestä, teki hyvin! Muutama paikkamakuu sekä luoksetulo loppuun. Hienoa tekemistä! Kunhan agilityn suhteen tilanne hieman rauhoittuu niin sopivissa väleissä voisi yritää panostaa hieman tokoonkin :)

Aivan huippu leiri! Oli kiva nähdä sukulaiskoiria omistajineen, kelit suosi ja seura oli mitä parhainta :)



(c) Kuvista iso kiitos Veera Kiurulle!

27.8.2014

Mä oon niin mielissään!!

Oi että mitkä juoksuA-treenit koirien kanssa! Sain seuraa treenikentälle, joten palkkaus- ja analysointiapua löytyi ja oli myös kiva katsella muiden treenivaiheita :) 
       
Typy teki tänään ensimmäistä kertaa A:ta täyskorkeana ja Turon kanssa teemana oli "rikotaan vanhoja toimintamalleja ja rutiineja".  Meni kyllä ihan nappiin nämä treenit molemmilla. Typy oli keskittynyt ja skarppi ja Turossa taas oli sopivasti ruutia ja leikki taas todella hyvin ja innolla.

Alkuun Typylle taas muutama pelkkä alastulo namilla fokuksen ja keskittymisen aikaansaamiseksi. Sitten ensin pari lyhyeltä etäisyydeltä tehtyä lähetystä A:lle ja pari hieman pidemmältä. Kaikilla kerroilla osui hyvin kehikkoon! Yhdellä kerralla astui kehikon päälle, mutta seuraavilla kerroilla korjasi taas tarkasti osumat keskelle. Toisella kierroksella tehtiin 5 toistoa, joista kaksi ei tullut videolla. Tällä kierroksella haettiin kunnolla vauhtia putkesta. Hieman rytmityksen ja vauhdin kanssa on vielä hakemista ja pari ilmalentoa tultiin selkä kaarella, mutta korjasti viimeiselle toistolle ihan mielettömän hyvin!  Super tyttö <3


               


Turon kanssa otettiin ensimmäisellä kierroksella matalin muurin pala A:n alle tueksi, eli A oli ihan aavistuksen koholla. Lisäksi laitoin tuttua A-esteen suoritusmallia rikkomaan pumpperit sekä ylösmenokontaktipinnan rajalle että A:n harjalle. Viime treeneissä täysin maassa olevaa A:ta juoksi noilla apuvälineillä hyvin. Homma toimi pumppereiden kanssa kuin rasvattu! Ekalla kerralla juostiin loikattiin jopa oikein yli! Koko treenin Turo teki hyvällä ja rennolla mielellä ja mun mielestä ajatusta jarruttamisesta tai kokoamisesta ei ollut nähtävissä.
Tokalle kierrokselle uskasin korottaa A:ta reilusti ja edelleen hyvällä ja rennolla asenteella! Pumpperit saivat olla myös tässä korkeudessa apuna. Huomasin että suoritusvarmuudessa oli kuitenkin eroa riippuen juoksenko A:n oikeaa vai vasenta puolta. Oikealla puolella kaikki toistot oli siistejä, vasemmalla oli hieman epävarmempia, liekö sattumaa vai olisiko tosiaan koiralle toinen vaikeampi. Selivinnee ensi treenikerralla. Tästä on hyvä jatkaa. Olisiko jokin klikki auennut? :) Huippu poitsu Turo!




23.8.2014

Vapaa vapaa, juokse juokse!

Kolmannet treenit A:lla lauantai aamupäivän kunniaksi. Olen miettinyt pääni puhki kuinka saisin Turon ymmärtämään uuden tavan suorittaa A:ta vapautuneesti ja ilman jarruttamista. Tänään päätin kokeilla ensimmäisellä kierroksella laskea A:n aivan maantasoon. Havainnollistin ylösmenokontaktin ja harjan pumpeilla. Tällä tyylillä suoristusvarmuus ja vauhti oli hyvällä tasolla, laukat ja askeleet sopivat täydellisesti ja kehikko osumat täydellisiä! Myös pelkän A:n alastulon lähettäminen sujuu melko mukavasti vaikka hieman askel on epävarma eikä rullaa sujuvasti.

Tänään Turon suorituksessa oli silti huomattavaa parannusta kahteen aikaisempaan kertaan verrattuna. Koiralla oli hyvä draivi ja leluun löytyi intoa. Vaikka rytmi muuttuu ja hidastuu alastulolla niin tänään ei tullut yhtäkään stoppia ja koira juoksi A:lta eteenpäin vaikka oma liike ei vetänyt mukana! Eli ihan huimaa kehitystä kylläkin :)



Typyn kanssa meininki on ihan eri, vauhtia meinaan löytyy! Taas ihan ensimmäiset toistot muistuttelin kehikon olemassa olosta ja namin avulla tehtiin muutama rauhallisemi alastulon toisto. Myös A:n harjan takaa muutama toisto lelupalkalle. Siistejä ja nättejä osumia!

Kun siirryttiin suorittamaan koko estettä niin laitoin tällä kertaa etupalkan jotta Typy ei vilkuilisi sivulle saati ajautuisi kontaktin sivuosaan, vaan fokus edessä. Apuohjaaja oli plokkaamassa mahdolliset stiplut jolloin palkkaa ei tietenkään tippunut. Ekat ihan yhden laukan päästä lähetetyt suoritukset osui hyvin ja toimi. Nätisti kahdella laukalla alastulo. Vauhti ja fokus säilyy. 

Päätin kokeilla Typynkin kanssa kunnon putkivauhdilla, mutta se oli vielä näin matalalla A:n kulmalla virhe. Ekalla toistolla harjalta lennetään kilometrin verran eteen eikä kehikkoon ole mitään mahdollisuutta saada laukkaa. Toisella toistolla selkeästi miettii ja keskittyy ja hieno osuma! Tämän jälkeen vielä muutama toisto mutta vauhti on niin kova että alastulo suoritetaan yhdellä laukalla, eikä näin ollen osumien saaminen kehikkoon ole mahdollista. Otettiin sitten pari toistoa pienellä vauhdilla muutaman laukan päästä A:lta ja ne tulee oikein siististi keskelle kontaktia. 

Typyn kanssa on varmaan noustava aika pian kisakorkeuteen jotta reipas laukka saadaan kohdistettua oikein. Itse tehtävän hahmottaminen alkaa olemaan hyvällä mallilla ja apuohjaajan käyttä mahdollisuuksien mukaan olisi oikein suotavaa :) Tänään saatiin plokattua kaikki stiplut, vaikka ne taisivatkin olla hieman ohjaajan mokia kun en tajunnut heti ettei tuolla vauhdilla ja A:n kulmalla vain ole mahdollista saada laukkaa sopimaan ellei koira olisi itse ihan tosissaan koonnut itseään harjahypyllä, mutta sitähän me ei välttämättä haluta jos tavoitteena on mahdollisimman nopean A-esteen suorittaminen ;)





Loppuun Typy teki pari keinua ja on se kyllä niin pätevä pieni eläin. Kuhan neitiin saadaan vähän malttia niin oiettä <3


Persjätötkin jo toimii ja maltti on keinulla hyvä! Yksi kontaktieste -check! ;)

20.8.2014

Juoksu A projekti, neljännen viikon startti!

Katselin treenipäiväkirjasta että kolme viikkoa on menty Projekti JuoksuA:ta eteenpäin ja neljäs viikko starttasi eilisillä A-treeneillä. Takana 11kpl erilaisia boxitreenejä ja nyt 2 kertaa ollaan käyty soveltamassa oppimaamme A-esteelle.

A:n kulma nousi melko huomattavasti ensimmäiseen verrattuna, mutta ehkei tarkotus olekkaan hinkata kovin montaa kertaa kovin matalalla vaan melko nopeasti noustaa harjaa jyrkemmäksi. Molemmilla koirilla toimii hirmu hyvin alastulolta lähettäminen namin tai lelun perään. Tekevät siististi ja namin kanssa myös Typy keskittyy superisti. Typyllä vauhti on kovaa ja rytmi hyvää myös kokonaisella esteellä, ei jarrailla tai emmitä yhtään. Turolla näkyy tosi voimakkaasti se on-off ja kovasti nyt mietin millä saisin sen päästä purettua vanhan ajattelumallin? Kokoaminen ja vauhdin hidastaminen on selkeää ja alastulo tullaan poikkeuksetta 3 laukalla, ellei jopa rikota raville.

Eilen vauhdin kasvaessa Typy teki kaksi megaloikkaa koko kehikon yli. Sain jätettyä palkkaamatta. Korjasi heti seuraavalla toistolla osumaksi! Huomasin tosin että virhesattumusten vuoksi panttaan palkan heittoa ja Typyn linja alastulolla kaartaa voimakkaasti omaan suuntaani. Ensi kerralla voisi kokeilla apuohjaajalla olevaa etupalkkaa fokuksen saamiseksi kunnolla suoraan eteen. Voisin myös yrittää rohkaistua palkan heitossa, Typy kuitenkin reagoi jos huomaa minun olevan tyytymätön suoritukseen eikä tällöin ota palkkaa.

Turon kanssa pohdin että pitäisikö ensi kerralla kokeilla juoksuttaa ihan maata pitkin olevaa A:ta? Tosin havaitsin viime treenissä että Turo juoksee näkyvän namin perässä ihan hyvin (lelua jää patoamaan eikä ole niin kiinnostunut koska on epävarma). Eli isoja juustopaloja ja niillä vain toistoja, jos klikki aukeaa?

Hieman alkaa jo illat hämärtymään, mutta kyllä videoista idea tulee selville. Niin ja tosiaan tuo vapautus sanan hokeminen Turolle ei näytä tehoavan. Kokeillaan ensi kerralla vain pari napakkaa vapaa-vapaa käskyä :D






Treenit jatkukoon!

16.8.2014

Ekaa kertaa A:lla juoksemassa

Tämä viikko ei mennyt boxitreenien suhteen ihan odotetunlaisesti. Keskiviikkona oli tarkoitus mennä tekemään ensimmäiset kunnon boxitreenit A-esteellä mutta Typy oli huonovointinen ja mahakipuinen joten treenit sai luvan siirtyä. Torstaina Typykin oli jo normaalivointinen joten päästiin Ullan hyppytekniikkatreeneihin. Treeneistä kurvattiin Ojankoon ja päätin tehdä pienet boxitreenit kun kehikko oli mukana. No nämä treenit olisi voinut jättää tekemättä oli ihan mahdotonta hosumista molemmilta koirilta. Oma mielentila ei varmaankaan ollut ihan otollinen treenille, joten eihän siitä mitään tullut. Perjantai aamuna otettiin uusintayritys omalla takakentällä. Palattiin melko alkujuurille ja tehtiin helppoja kehikkojuoksuja. Fiilis vähän parani :)

Nyt kun ollaan lähes kolme viikkoa edetty kehikon kanssa halusin mennä kokeilemaan kuinka homma toimisi A-esteellä. Typylle varasin ison kasan nameja, koska olen huomannut että kiihkeänä koirana se kiihtyy leluista helposti aivan liikaa, jolloin keskittymiskyky katoaa täysin. Typy teki hurjan hienoja ja tarkkoja osumia kehikkoon, ja osumat pysyivät myös koko estesuorituksessa ja vauhdin kasvaessa siisteinä, huippua! Tosin huomasin että neidillä oli kova imu jo edellä olevalle hypylle ja sinne juostiin jopa lelusta välittämättä. Positiivista on se että vaikka imua radalla eteenpäin oli niin A-suoritettiin siististi! Wau :) Toki ilman estehäiriöitä voitaisiin jatkossa A:ta vielä juosta ;)



Turon kanssa aloitin hypyttämällä sivusta. Ihan ekat toistot meni ihan hyvin, mutta sitten Turo yhdisti hommaan on-off ajatuksen. Jälkikäteen ajateltuna oli hölmöä hypyttää edes sivulta, sillä näinhän olemme aina ennen on-off pysähdystä treenanneet! Kun koira tajusi tämä hidastelun niin myös A:n alastulolta lähettäminen sai koiran empimään. Otettiin sitten kunnolla vauhtia ja saatiin nättejä läpijuoksuja vaikka selkeästi Turo joutuu kovasti miettimään että mitähän tässä nyt oikein halutaan. Huomasin myös että Turo juoksee liikkeeni perässä eikä juokse kovaa läpi ilman minun liikkeeni vetovoimaa. Kuitenkin ensimmäiseksi treeniksi uudelleen opetettavalle koiralle ihan kelpo treeni. Paljon vaan läpijuoksua ja etupalkkaa niin että itse välillä jään taakse niin eiköhän Turonkin kanssa ala rullaamaan :)




Kumpikaan koirista ei loikkinut yli ja ylipäätään asenne oli mielestäni oikein kiva! Nyt vaan näitä lisää ja hissukseen nostamaan A:n kulmaa jyrkemmäksi. Loppuun Typy juoksi pari kertaa kepit. Taisi olla 3 kerta kun tehdään kokonaisuudessaan 12 keppiä :) Vauhtia tulee varmuuden kasvaessa mutta rytmitys vielä hieman hakee uomiaan ja vähän neiti törmäilee alkuun keppeihin :D Reippaasti ja tyylikkäästi kuitenkin jatkaa. Hyvältä näyttää! :)





11.8.2014

Projekti juoksuA: Grid-treeni ja vähän rengasta

Touhukkaan mökkiviikonlopun jälkeen oli vielä hilauduttava sunnuntai-iltana Ojankoon tekemään koirille grid-treeni kun kerran kalenteriin oli kirjoitettu :D Keskiviikolle on sovittuna porukalla ihan oikeat A-treenit, joten sunnuntai oli ainut mahdollisuus ehtiä tekemään grid-treeni alle. Vähän jännitti etukäteen mitä tuleman pitää, mutta yllätys olikin oikein positiivinen!

Turon ensimmäinen treenipätkä ei tallentunut kameralle, mutta omaan silmään kaikki osumat olivat neljän tassun "täsmäiskuja"! Vauhdin lisääminenkään ei saanut aikaan loikkia vaan tosi siistiä ja tasaista suorittamista. Mä oon tosi ylpeä pienestä parsonpojasta <3



Typyn kanssa lähestyttiin grid-treeniä taaksepäin ketjuttamalla, kuten toimin myös Turon kanssa. Vielä yhden hypyn takaa Typyn malttoi hyvin ja saatiin osumat kaikilla tassuilla. Vauhdin koventuessa etupalkka oli  liian kova magneetti. Etujalat tulivat siististi kehikon keskelle mutta kova vauhti pompauttaa takajalat kehikon ulkopuolelle. Näitähän ei treenitilanteessa saa bongattua vaikka hieman takaa lähettäessä mietin että mitenköhän takajalkojen kanssa kävi. Aavistelin siis pompun. Vaihdoin etupalkan pois ja heitin lelun kädestä. Loput toistot oli oikein siistejä osumia!

 
 
Typyn kanssa tehtiin toinen erä renkaan vahvistamista kun oli apupalkkaaja mukana. Alkuun ihan renkaan läpijuoksua eri etäisyydeltä lähetettäessä. Tarkasti suoritti eikä yhtään huteja. Loppuun muutama kovempi vauhtinen suora etupalkalle. Suorilla lähestymisillä ei ongelmia :)
Kooste treenistä:
 

 
Tällä viikolla onkin melkoisesti agilitya. Tänään maanantaina Typyllä Niinun treenit, tiistaina Turo Akatemian treeneissä ja Typylle omatoiminen, keskiviikkona molemmilla juoksuA-treeni, torstaina Typyn hyppytekniikka. Pe ja La lepoa ja katsotaan jos Su mennään vielä juoksuA:ta muutama erä ottamaan :)

8.8.2014

Hyppytekniikkaa ja pientä ratapätkää

Ollaan Typyn kanssa käyty kesän alusta asti Ulla Kaukosella hyppytekniikkatreeneissä kerran viikossa. Alkukaudesta Typyllä nousi kovasti pää ylös hypyillä ja tehtiin etupainoisia loikkia heti kun esteet vähänkään nousivat. Nyt alkaa hiljakseen näkymään valoa tunnelin päässä ja suoritusten tasalaatuisuus on vähitellen alkanut nousta ja myös pään asento parantumaan :) On niillä hyppyharjoituksilla vain apua asiassa!
Hyppytekniikan parantumisen lisäksi olemme saaneet hyötyä mielestäni myös tarkkuuteen ja malttiin, hyvä niin!

Ensimmäisen kerran saatiin kuvausmateriaalia kasaan nyt noin reilussa puolessa välissä hyppytekniikka jaksoa. Olisi mielenkiintoista jos vertailumateriaalia olisi alkutaipaleelta... Nopeastihan tuo neitokainen tuolla vilahtaa (olis voinu vähän hidastaa videota) ja omaan silmään näyttää ihan hyvältä ja myös Ulla ensimmäisiä kertoja pystyi kehumaan Typyn suorituksia. Vielä on hiottavaa mutta tässä treenissä tekniikka alkoi jo edes hieman näyttää siltä miltä pitäisi. Jes!

Loppuun hieman pientä ratapätkää joka jää vähän videolla kesken kun puhelimen muisti loppui, hups :D

+ Vastakäännös toimi, alkuun jopa liian tiukasti ;)
+ Paikallaolo hyvä
+ Irtoaminen :D
-  Rengas vielä epävarma ainakin häiriössä ja kaarteessa (miten niin putkihullu!)
-  Ei lue ohjausta tiukasta kaarroksesta --> tulee jaloille

Videolle ei tulleet viimeisimmät pätkät joissa namikuppi oli renkaan jälkeisen hypyn takan vahvistamassa kaarrosta, toimi! Näitä treenilistalle. Pikkuhiljaa jos niitä rata/tekniikkatreenejäkin ehtisi tekemää kaiken muun pikkusälän lisäksi :)