Tämä on ihan ensimmäinen koskaan luomani tai ylläpitämäni blogi. Inspiraatio iski kun lueskelin muiden käyttäjien sivustoja, etenkin koira -aiheisia. Aihepiiri sipaisee tämänhetkistä elämäntilannetta hyvinkin läheltä, sillä minun ja avopuolisoni perheeseen on muuttamassa pienen pieni parsonrussellinterrieri uros nimeltä Turo. Olemme haaveilleet yhteisestä koirasta ja vihdoin saimme päätöksen tehtyä, vajaan neljän viikon kuluttua perheeseemme muuttaa uusi jäsen, jippii! Turon touhuja, temmellyksiä ja harrastuksia sekä ehkä hieman meidän yhteistä perhe-elämää olisi tarkoitus tänne blogiin kirjoitella. Toivottavasti saamme seuraajia ja blogiystäviä, joiden kanssa jakaa koirakokemuksia, tai miksei joitakin muitakin kokemuksia.
Viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa koiravauvaamme, silloin poitsu oli muutamaa päivää vaille 3 viikkoa. Aivan ihastuttava tapaus, rakkautta ensi silmäyksellä! Kuvasaldo jäi näin ensitapaamisella vähiin, eihän sitä malttanut kuvailla kun oli niin paljon uutta ihmeteltävää tuossa pienokaisessa. Muutama kuva saatiin kuitenkin räpsäistyä. Pikkuveikko oli vain niin kamalan nopea ja vikkelä ettei millään meinannut naamakuvaa irrota. Tässä kuitenkin hieman ensitapaamisen antia. Ensi perjantaina uudelle tutustumiskierrokselle, josko sieltä jo hampaat ja hymy irtoaisivat viisi viikkoiselta hauvelilta!
Tervetuloa blogimaailmaan pieni Turo ja kotiväki!
VastaaPoistat: Elina & lauma
www.lego100.vuodatus.net
Kiitos, tänne yritetään sopeutua :)
VastaaPoista