30.10.2011

Kontaktiesteitä

Tällä viikolla agilitya on treenailtu kahteen otteeseen. Agilityakatemian treeneissä tiistaina ja tänään sunnuntaina omatoimista kontaktitreeniä. Oreniuksen treeneissä homma tyssäsi siihen, että neljäntenä esteenä oli A. Turo ei suostunut hallissa kiipeämään A:ta ylös, vaan pisti jarrut pohjaan heti alkumetreillä. Mä en vaan ymmärrä? Olisiko se ollut se A-esteen alla ollut putki, joka koiraa hämää, vai onko se vain se eri ympäristö. Lähinnä parin viikon päästä häämöttäviä kisoja ajatellen, perhosia lentelee vatsassa. Jos se rata tyssää näihin kontaktiesteisiin..
Tehtiin sitten vain päällejuoksuharjoitusta kahdella peräkkäisellä takaakierrolla, ja A-esteen sijasta lähetin koiran putkeen. Lopuksi tehtiin nopea helppo seitsemän esteen ratapätkä, jonka Turo suoritti ensiyrittämällä puhtaasti, jes! Harmitti vaan kun muut hinkkasivat alussa rataa, ja ohjauskuvioita, enkä voinut osallistua saman harjoituksen tekemiseen. No joskus vähän vähemmän, ensi kerralla toivottavasti paremmin :)

Tänään aamusta suunnattiin nokka kohti Ojangon koiraurheilukeskusta. Siellä olikin melkoinen tohina, kun viereisellä kentällä oli alkamassa koulutus ja toisella vastakkaisella radalla treenasi melko kovaääninen shelttilauma. Turo on ollut sen verran omissa ajatuksissaan viimeaikoina, eikä 100% hallittavissa, joten päätin keskittyä kontaktiesteiden harjoittelemiseen, joita voi varsin hyvin tehdä koira kytkettynä flexin kanssa. En halunnut ottaa riskiä, että Turo menisi häiritsemään muita, tosi noloa! Parempi sitten vain ottaa varman päälle :)
Ensimmäinen puomille meno oli hieman epävarma, mutta kun rohkaisin koiraa ja palkkasin niin johan vauhtia ja meinikiä tuli mukaan! A-esteellä sen sijaan ei tietoakaan epävarmuudesta. Alastulosta on tullut varmempi. Turo ei tarvitse minua kyyristymään ja jarruttamaan vauhtiaan esteen alapuolelle kuten aikaisemmin, mutta oman liikkeeni pysähtymisen koira tarvitsee vielä tuekseen. Ei olla lähelläkään huippusuoritusta, mutta edistymistä on tapahtunut runsaasti! Hyvä me! Kunhan koiran saisi vielä tekemään saman halliolosuhteissa.

Videomateriaalia meidän tohinoista:



Turo A-esteellä. Ja kuten lähtötilanteessa näkyy, koira kuikuilee naapureita. Khöm. Häiriötilanteita ja hallittavuutta täytyy harjoitella, se vain ei ole sieltä helpoimmasta päästä. 



Puomilla vauhtia ja varmuutta alkaa tulemaan. Pysähtyminen useimmiten jo hyvä!

2 kommenttia:

  1. Älä Iinu huoli tuosta naapurien kuikuilusta, joka kerta kisoissa mulla on ollut (ihan turhaan) kamala huoli, starttaako Jeppe radalle vai moikkaamaan muita koiria, mutta kyllä rata vie voiton!

    VastaaPoista
  2. Helpottava tieto :) Toivottavasti Turollakin rata vetää sen pidemmän korren! ;)

    VastaaPoista