26.1.2013

Lisää tunteja päiviin, kiitos!


Koirien kanssa ollaan puuhailtu, vaikka päivistä tuntuukin loppuvan tunnit kesken. Koiriin menee ihan hurjasti aikaan nyt kun Turolla on koirakorjaamon koulutus ja uusiin sääntöihin kuuluu se, että koirat lenkitetään jokaisella kerralla erikseen. Ihan hauskaahan se on, ja Typyyn pystyy keskittymään iha  kympillä, mutta etenkin aamukiireessä melkoista häsellystä :D

Kotitreenit on Typyn kanssa hieman vähentyneet erikoisjärjestelyjen vuoksi, mutta pihalla ollaan keskitytty sitäkin enemmän puuhaamiseen. Ollaan harjoiteltu puiden kiertämistä ja intensiteetin kasvattamista leikissä. Olenkin saanut Typyä syttymään ihan eritavalla leikkiin. Tosin edelleen hyvin pienellä häiriöllä leikitään, mutta ulkona alkaa löytymään kunnon meininkiä leikkiin! Olen hieman vaihdellut lelujakin, jottei fokusoiduta vain johonkin tiettyyn.

Ihan jipoissa oon kyllä sekä Typyn kouluttamisest, kun se vaan on niin mainio, mutta myös Turon koirakorjaamo-projektista, joka on kotioloissa alkanut tuottamaan jo halutun suuntaista tulosta. Palataan Turon koulutukseen kuitenkin hieman myöhemmin, kun teen tarkemman postauksen meidän puuhista.

Typyn kanssa sen sijaa  kaikki vanhat treenit jatkuu. Sivulle tuleminen alkaa vahvistumaan, samoin eteen istuminen on intensiivinen, vaikka kädellä autan oikean asunnon löytymistä. Käsimerkillä vahvistettuna toimii myös istumaan ja maahanmeno. Seisomiseen tarvitsee vielä enemmän käsiapua, mutta hienosti penneli osaa seisaaltaankin tönöttää. Kapulaa ollaan harjoiteltu vähemmän kun hampaat on alkaneet heilumaan jottei kapulan ote heikkene, mutta iha fiiliksissä tuo pentu on kapulan nähdessään. 



Tällä viikolla oltiin Typyn kanssa myös ensimmäistä kertaa julkisissa kulkuneuvoissa, sekä bussissa että lähijunassa. Ekakertalaiseksi meni oikein mallikkaasti ja kovasti Typy sai ihailevia katseita. Matka jatkui kohti Fallkullaa, jossa tapasimme Typyn tädin Narrin. Käytiin tietysti myös Falkullan työkavereita riemastuttamassa pennelin kanssa. Ennen lenkkiä Narrin kanssa moikattiin hevoset, eikä penneli reagoinut millään tavalla, hieman katseli ja siinä se. Aika mainio!

Narrin kanssa leikki sujui oikein hyvin, vaikka Sara pelkäsi Narrin olevan turhan raju pennulle. Turhaa oli pelko, sillä meidän neito on saanut melko kovan koulun ärrierin kanssa, eikä ihan pienestä hätkähdä.   Vasta pennun väsyessä juoksuleikkiin ja Narrin aloittaessa pennun "komentamishaukut" jännittyi pentu hieman, mutta muuten oli tosi reippaana!



Melko iso tuo meidän Tyllerö jo on, ei näytä Narri enään valtavalta :D

Näissä alla olveissa kuvissa Typy ei ota ollenkaan tosissaan ;) Hyvin piti Narrilla hermo. Pikku terminaattori hyökkää!





Huomenna illalla suunnataankin sitten Veikkolaan pentutreffeille! Onpa kiva nähdä Typyn sisaruksia ja saada uusia treenivinkkejä. Ekaa kertaa Typy pääsee myös kunnolla treenaaman hallissa, tähän mennessä ollaan vain vähän pyörähdetty katselemassa muiden treenejä tehden samalla jotain ihan pientä. Ensi viikolla Typy pääsee myös keskiviikkona treenaamaan Vuokkoset areenalle. Turo saa koulutuksen ajan treenata vain ihan minimaalisesti, pakolliset jo maksetut treenit, joten kun keskiviikkona meillä on HSKH:lla ot-treenit, niin ajattelin tehdä oman osuuteni Typyn kanssa treenaten jotain agilityn alkeita tai tokoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti