Typy lepäilee ja katsoo tarkkaavaisena muiden suorituksia. |
Muutama viikko sitten musta vielä tuntu ettei edistytty Typyn kanssa lainkaan, Typy vaan luukuttaisi putkeen ja yrittäisi väistellä mua jos mä yritän vaatia siltä jotain muuta kun mitä neito haluaa. No tehtiin muutamia helppoja omatoimitreenejä keskittyen perus paikalla olemiseen, hyppykahdeksikkoihin ja hyppyjen hahmottamiseen neliötä pyörimällä sekä hyppysuoria tehden. Lisäksi hypytin Typyä yhtä estettä edes takas istuen itse hypyn sivulla siivekkeen takana. Tulosta on selkeästi tullut huimasti ihan muutamasta treenikerrasta!
Pari viikkoa sitten pienimuotoisen radan tekeminen oli työn ja tuskan takana sillä Typy ei hakenut hypyille lainkaan ja juoksi suoraan ohi ellen ollut kunnolla tyrkkäämässä, mutta katsokaapas tätä! Me tehtiin maanantain ohjatussa treenissä Agirodun 2013 Maxien ALO joukkueradasta ekat 15 estettä.
Pienen jahkailun jälkeen päätin kokeilla miten Typyn kanssa toimisi persjättö neljännellä esteellä kun muutamalla ensimmäisellä kerralla tein vain takanaleikkauksen putkelle ja palkkasin siihen. No Typyhän luki hypyn hyvin ja persjättökin onnistui vaikka vähän kiirus siinä tuli :D Valssi putken jälkeisellä hypyllä myöhässä mutta hyvin koira silti teki. Vikoilla pätkillä saatiin tuo valssikin nappiin jolloin tekeminen oli huomattavasti siistimpää ;) Mutta tällä videolla taisi olla kokonaisuudessaan ehjin suoritus. Aika mieletön fiilis tosta pennelistä! Putkiin luukuttaminen on aika kova juttu ;) Ja muutenkin melkonen Tykkinarttu se on! Joutuu ite pinkomaan melkosta kyytiä jos meinaa perässä pysyä. Siitä tulee niin hieno! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti