27.11.2014

Kotiläksyjä ja leiri nro 2 - rytmitys!

Kovasti on tehty duunia Typyn kanssa ensimmäisen ja toisen leirin välillä, ei vain millään ole ehtinyt raportoimaan blogiin asti. Kotiläkyksi saatiin erilaisia valsseja; tiukasti kääntäviä sekä liikkuvia, lisäksi listalla oli välistävetoja ja päällejuoksuja. Rytmitys kulkee lisäksi kokoajan vahvasti mukana, onhan se agilityn yksi olennaisin ja tärkein elementti jos koiran reitin haluaa optimaaliseksi ;) Omatoimitreeneissä ehdimme tekemään kaksi valssitreeniä, sekä erillisinä välistäveto sekä päällejuoksureenit. Myös yhdessä Teemun rytmityskoulutuksessa päästiin hiomaan perusohjauksien saloja.

Valssit:


Liikkuvat valssit:



Päällejuoksut ja juoksuA: päällejuoksut on meille tosi vaikeita! Pari vielä menee mutta yhtään pidempi rimpsu tuottaa haasteita. Itellä on kova kiire, koiralle pitää kertoa että hyppää esteen takaa, mutta alta pitää ehtiä silti pois. Typy on vielä niin herkkis että jos olen yhtään tiellä niin koira rankasee ja rima tippuu. Näitä pitää reenailla! Helpotettu treeniversio toimi kivasti :)



Välistävedot:


Viime viikonloppuna huikea Fitdog sai jatkoa toisella treenileirillä. Teemana oli "perusohjaukset kuntoon", ja keskityttiin toden teolla rytmitykseen. Perjantai alkoi jälleen luontoillalla. Christina Forssellin johdolla perehdyttiin lisää psyykkiseen valmennukseen teemalla Mestarillinen harjoittelu. Tuntuu että jo kahden luennon jälkeen oma suhtautumine ja asennoituminen agilityyn on saanut entistä positiivisemman sävyn. Treenejä, kisoja ja kehittymistä ajatellaan positiivisuuden kautta eikä virheisiin jäädä liiaksi kiinni. Niistä otetaan se oppi ja palaute mitä niistä saadaan mutta katse vain rohkeasti tulevaan, turha jäädä vellomaan. Tästä jatkoimme Teemun luentoon agilityn perusohjauksista. Aika pitkälle entuudestaan tuttuja juttuja, mutta tuli keskityttyä paremmin kuuntelemaansa ja oikeasti ajateltua näitä juttuja ilman koiraakin. Erityisesti käytännön harjoitusten jälkeen lauantaina ja sunnuntaina perspektiivi ja ajatus perusohjauksista sekä ohjauksen rytmittämisestä sai täysin uuden roolin ja ymmärryksen.

Lauantaina meillä oli Typyn kanssa Jennan ja Juhan treenit. Haastavia mutta erittäin hyviä harjoituksia molemmilla. Meidän päivä alkoi Jennan treenillä, jossa oli selkeästi vauhdin ja hallinnan vuorottelua, eli rytmitystä tarvittiin. Typy suoriutui ihan mielettömän hyvin alkupätkästä ja myös päällejuoksu toimi hienosti kun kerkesin kunnolla alta pois. Sen sijaan luukutussuoran päässä oleva sylikäännös oli vaikea ja Typy hyppäsi vahvasti hypyn ristiin. Tätä ohjaukseen tulemista työstettiin paljon, ja saatiin koira vastaamaan ohjaukseen, lopussa ihan mielettömän hienoja sylkkäreitä ja kokoamista. Tosi hyvää tekemistä läpi treenin, Typyllä oli hyvin maltti mukana, rimat pysyi hyvin ja tekeminen oli tosi hyvän tuntuista.

Juhan treeni olikin todella haastava! Heti alkua päästiin hinkkaamaan urakalla.. Hypyn ja muurin kautta tultiin täysiä kovalla vauhdilla putkeen, josta koira piti ottaa tiukasti haltuun vedolla, jotta seuraava hyppy päästiin oikein päin. Pitkältä matkalta ei saatu hommaa vielä toimimaan mutta hieman kun helpotettiin niin saatiin jutusta kiinni. Hyvin Juhankin treenissä Typy teki hommia, keskittyminen oli edelleen tosi hyvää ja tässäkin treenissä rimat pysyi. Selkeästi oma keskittyminen, rauhallisempi suhtautuminen ohjaamiseen sekä koiraan sekä pääsääntöinen äänettömyys toimii.

Sunnuntain ohjelmassa oli Teemun rytmitysklinikka flatworkkina. Tehtiin ilman rimoja irtoamista, jarruttamista sekä ohjauksiin tulemista - mm. peruskäännös ja merkkaus. Erilaisia harjoituksia, joissa koiran tuli vastata ohjaajan ylikorostuneeseen rytmitykseen. Ylikorostunutta ohjausta käytettiin lähinnä ohjaajien opettamiseen ;) Oikein havainnollistava treeni ja tuntui että sain vihdoin selkeää ajatusta siitä miten se rytmitys oikeasti toimii. Tästä treenistä ei ole videopätkää kun tehtiin niin intensiivisesti koko ryhmä yksi suoritusvuoro kerrallaan niin ei jäänyt aikaa kuvailla.

Leirin viimeisenä treeninä Niinun kiemurat, jälleen melkoista irtoamista ja luukutusta ja sitten koiraa haltuun ja erilaisia rytmityksiä. Irtoamisessa meillä ei ole ongelmia ;) Myös kääntyminen alkoi löytymään! Ensimmäisillä toistoilla pituuden käännös venähti, mutta kun saatuun jutun juonesta kiinni niin tosi hienoja kokoamisia ja käännöksiä. Vikoissa toistoissa otin avuksi kiinnipitäjän, sillä pitkä viikonloppu alkoi näkymään Typyssä ja silloin maltti alkaa herpaantua. Ja etenkin kun treenissä oli saanut luukutella putkia niin eihän sitä nyt enään malta paikallaan pysyä ;)

Todella antoisa viikonloppu taas kerran! Nyt innolla odotellaan kotiläksyjä, ja reilun 2 viikon kuluttua jo seuraava leiri! Se tulee nopeasti, ehkä parit kotiläksyt ehtii tekemään ennen seuraavaa koitosta.

Videokoostetta viikonlopulta. Lauantai on valitettavasti kovin sumea, kameran tarkennukseen tuli joku häiriö jota en äkkiseltään saanut purettua. Sunnuntain pätkä jo selkeämpää :)




Tänään käytiin tekemässä viimeistelytreenit hallilla, kaikki kontaktit, kepit ja pääosin suoraa luukutusta. Sunnuntaina Typyllä on ensimmäiset viralliset kilpailut; tiedossa kaksi agilityrataa! Toivottavasti neiti pysyy jotenkin hyppysissä eikä mene vire iha överiksi kun saa baanailla :) Nyt ladataan pari päivää akkuja ja sitten koitokseen! Innolla ja jännityksellä odotan. Palataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti