Ensimmäinen viikko leirin jälkeen meni täysin ekoihin virallisiin kisoihin valmistautuessa, hiottiin simppeleitä ratakuvioita ja testattiin ekaa kertaa kaikkia kontakteja samalla radalla. Kisahulinasta palautumisen jälkeen päästiin kuitenkin läksyihin kiinni. Ekana testattiin Niinun harjoite, jossa harjoiteltiin keppifokusta. Radalla vuorottelivat vauhti ja hallinta - välissä piti myös löytää oikea reitti kepeille. Olin todella yllättynyt ja iloinen miten vauhdikkaasti Typy hakeutui keppien vaikeasta avokulmasta sisään, fokus oli todellakin oikein! Keppien rytmin löytyminen vaikeammista kulmista oli vielä hieman kadoksissa ja rytmirikkoja sekä pientä epävarmuutta aivan keppien lopussa näkyi muutamaan kertaan. Sisäänmenot olivat kuitenkin erinomaisia ja tästä olen todella ylpeä! Myös alun pituuden rytmitys toimi ja Typy kääntyi hienosti.
Toisena kotiläksynä tehtiin Jennan pyöritysrataa. Typy kääntyi kivasti ja sylivekit toimivat. Tuntui että rytmitys ja yhteinen tekeminen alkuradalla löytyi hyvin, vaikka ei ollut mitenkään helppoa. Typy kävi treenin edetessä hieman turhan kierroksilla ja rimoja tuli tavallista enemmän alas. Vein pari kertaa keepiksen jäähylle ja keskeytin tekemisen rimojen tippumisen kohdalla. Tarkkaillaan rimatyöskentelyä ja keskitytään maltin säilymiseen ja välirauhoittumisiin hieman tarkemmin.
Päällejuoksuissa meillä on erityisesti rimavaara ja ne ovat meille erittäin vaikeita ohjauksia. Tässä toki syynä pitkälti se että koira on hyvin nopea ja hyppää pitkiä laakia hyppyjä. Näissä olen itse usein auttamatta liian hidas, jolloin jään koiran tielle ja rimat tulevat alas. Tässäkin harjoituksessa näkyi hyvin että mikäli ehdin päällejuoksuissa hyvin edelle niin kyllähän se rima pysyi! Eli ohjaajan jalkoihin vaan lisää vipinää! Tosi kivaa kieppumista kyllä oli vaikka haastavaa myös! Mutta kehityshän tapahtuu epämukavuusalueella ;)
Turo pääsi pyörimään samaisella Jennan kotiläksyradalla myöskin. Vetästiin sitten kerralla nolla, että silleen :D Meidän eka nolla oli mun mielestä hyvä mutta kamerasta loppui muisti! No poistelin sitten turhia alkta pois ja päästiin vetämään yksi veto vielä videollekkin. Toka veto ei ollut ihan niin hyvä, muutama kaarros pullahti kyllä ihan liikaa.. mutta huomaa kyllä miten ohjaaja uskaltaa liikkua Turon kanssa paljon rohkeammin ja muutoinkin ehtiminen on hieman eri tasolla Turon kanssa :D Puomi oli kyllä tällä videodulla pätkällä ihan susihuono. Turo taisi jääsä ihmettelemään ja tuijottelemaan jotain naapurikentän puolelle. Ei se ihan noin hidas tavallisesti ole vaikka vauhdin lisääminen siinä onkin kesken... Mutta selkeäksi kävi että valssi ja käännöstreenejä Turokin kyllä kaipailee. Tämä ärrierin poika ei anna mitään ilmaseksi vaan ohjaajan on tehtävä duunia ansaitakseen ne käännökset ;)
(Turon video on näköjään lataantunut rajaamattomana joten pientä säätöä videolla xD Oops! )
Ja koska hyppytekniikkatreenit on jääneet aivan luvattoman vähäisiksi niin väännettiin myös alastuloharjoitusta ja kaarreharjoitusta Typyn kanssa. Koko kesä tehtiin 1-2 kertaa viikossa hyppytekniikkaa Ulla Kaukosen opissa ja vielä ryhmän loputtuakin syksyllä pyrin kerta viikkoon harjoittelemaan hyppytekniikkaa. Fitdogin ja talven ohjatun viikkoryhmän alettua nämä treenit ovat kuitenkin vähenneet kun niini paljon tulee muita kotiläksyjä ettei vain kaikkea ehdi. Nyt olen yrittänyt pitää kiinni siitä että 2 viikon välein tehtäisiin hyppytekniikkaharjoituksia. Ne kehittää tosi hyvin myös malttia ja vaikuttavat sitäkin kautta positiivisesti vireenhallintaan. Näissä ht-harjoituksissa Typy mm. jää aivan ryhdikkäänä ja malttavaisena odottamaan vapautusta!? Ei mitään ylimääräistä häröilyä tai venkoilua. Oliskohan syytä pitää neidille kovempaa kuria myös agiradoilla paikallaoloissa? Kovasti sitäkin kyllä yritetään...
Tänään tehtiin ekana alastuloharjotusta jossa koiralta odotetaan pitkiä ja kaarevia hyppyjä. Typyllä tämä harjoitus jossa on nouseva matala okseti ja takana pysty jonka korkeutta vaihdellaan pyramidin mukaisesti vaikuttaa positiivisesti pään asentoon. Tämä harjoitus tehdään oikeastaan aina toisen harjoituksena kun treenataan hyppytekniikkaa. Toisena treeninä tehtin kaarevaa tehtävää. Hieman ihmettelin kun vasemmalle liikkuva tehtävä tuntui hassulta mutta Typyhän otti yhden laukan väliin ennen vikaa hyppyä! Olisi pitänyt hieman lyhentää väliä... Oikeassa kierroksessa laukka venyi hyvin ja siististi ponnisti aina suoraan seuraavan esteen hyvin.
Tekemisen ilme oli hyvä ja suoritukset oli omasta mielestä siistejä. Pitää yrittää alkuvuodesta päästä Ullan ryhmään tuuraamaan niin saadaan tauon jälkeen palautetta kehittymisestä :) Kivoja nämä harjoitukset ovat ja on ilo nähdä Typy niin keskittyneenä! Ei hosu yhtään!
Nyt lenkkeilyä ja lepoa huominen välipäivä, lauantaina ja sunnuntaina edessä tiukat treenipäivät Typsyn kanssa. Ja ohjaaja aloittaa rupeeman jo perjantaina iltaluennolla! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti