19.10.2010

Poju 8vk: Treeniä ja leikkiä

Tänään meiän pieni mussukka 8 vk! <3

Aamulla kun herättiin niin Turo nukkui sängyssä kainalossa, ei ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa missä vaiheessa poju on siihen tupsahtanut. Yöllä käytiin pissalla, mutta pahvilaatikkoon poju meni takaisin nukkumaan. Mamma on varmaankin jossain vaiheessa unenpöppörössä ottanut hauvelin sänkyyn nukkumaan kun se on alkanut metelöimään :) No herättiinpä molemmat tyytyväisinä hyviltä yöunilta aamulla kellontarkasti puoli kahdeksalta, kyllä Turo tietää millon on ruoka-aika! Ekoina päivinä tuntui ettei ruoka maittanut, mutta nyt on ruokakuppi alkanut tyhjentymään melkosella tahdilla.

Vietettiin vapaapäivää, leikkimistä ja nukkumista vuoronperään. Kaulapannan käyttöön on nyt totulteltu muutamana päivänä. Tänään tuntui ensimmäistä kertaa että kaulapannan kanssa pystyi keskittymään muuhunkin kuin paikallaan köhnöttämiseen ja rapsuttamiseen. Leikittiin ja käytiin takapihalla eikä kaulapannasta oltu suurimmaksi osaksi moksiskaan. JEEES! Ehkäpä muutaman päivän päästä voidaan testailla remmiä etupihalla.

Eilen Turo jäi ensimmäistä kertaa yksin keittiöön tunnin ajaksi. Laitoin  toiseen päähän pedin, puruluita ja leluja, toiseen päähän vesikupin ja sanomalehtiä. Tuntui että poju jäi melko rauhallisesti vähän se kurkotteli portin takaa ja itki. Samin tultua kotiin oli oven takaa kuulunut meteliä. Portilla ollut pyyhe oli myös revitty/raavittu rosoisen näköiseksi. Voi ei! Tänään Turo jätettiin taas tunniksi kotiin kauppareissun ajaksi. Oltiin ennen yksinoloa leikitty, riehuttu ja käyty pihalla, joten hauveli oli aika väsynyt. Menin istumaan ja lukemaan keittiöön Turon viereen, jottei pieneen tilaan jääminen tuntuisi oudolta. Pienen temmellyksen jälkeen Turo kävi peitolle nukkumaan. Pikkuhiljaa hiipparoin huoneesta pois, ja jätimme pojan nukkumaan.
Kun tultiin takaisin, talossa oli ihan hiljaista, vain Suomipoppi soi radiossa. Pissat oli tehty paperille ja tyytyväisenä poju haukotteli tervehdykseksi. Jospa tämä yksinoleminen tästä lähtisi käyntiin! Pyyhekkään ei ollut sen enempää riekaleina kuin edelliskerralla. Huomenna uusi koitos 3h yksinolopätkä, saa nähdä miten selviydytään!

Kaupasta ostettiin Turolle piimää. Iltaruoan nappuloiden sekaan lorautettiin pikkuisen piimää, ja oikein hyvin herkku maistui! Jatkossa yhdelle ruoalle päivässä tarjotaan piimää, niin ei ole liian tylsä ruokavalio Turonkaan mielestä.




Meiän pieni linssilude <3



Tennispallon kanssa otetaan jo mittaa, selkeesti pallokoira tulossa. Vasemmalla huomataan taas kuinka meiän poju nauttii kameran  edessä poseeraamisesta!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, Turo on kyllä niiiin ihqu (sanon tän joka kerta mutta tottahan se on!)

    Teidän yksinolotreenit kuulostaa sujuvan hienosti. Me laitettiin kerran videokamera nauhoittamaan ja Jeppe toimistohuoneeseen "aidan taa" parin tunnin poissaolon ajaksi. No, Jeppe tuuppasi kahden minuutin ihmettelyn jälkeen aidan kumoon ja sen jälkeen videolta näkyy, kun Jeppe kipittelee oviaukon ohi vasemmalle, ja sitten oikealle, ja taas vasemmalle. Joka paikka piti näköjään tutkia, mutta mitään tuhoja Jeppe ei saanut pentuna aikaan, yhtä lipaston kulmaa yritti nakerrella, mutta etikalla sively auttoi (sitruuna näytti vain lisäävään makua, pippuria ei koskaan kokeiltu).

    Tsemppiä treeneihin, Turolla on käynyt hyvä mäihä kun sillä on noin fiksut ja huolehtivaiset omistajat!

    VastaaPoista
  2. Toi videokuvaus kuulostais aika hyvältä idealta! Aattelin tässä joku päivä jättää pojan omaan tilaan ja kipittää hissukseen makuuhuoneeseen, niin voi sieltä sitten vakoilla ja kuunnella, kuuluuko mitään ääniä :D On tämä pennun opettaminen jännää aikaa!

    VastaaPoista
  3. kiitos, se on mamin pieni kultamussukka :D

    VastaaPoista