18.11.2010

Ensikosketus lumeen

Aamulla heräiltiin koko kopla sängystä, vaikka Turo alkuillasta jäikin nukkumaan olohuoneeseen. Jossain vaiheessa se on havahtunut, ja kipittänyt makuuhuoneeseen. Tonttu on sen varmaan sänkyyn nostanut kun kenelläkään ei ole muistikuvaa tapahtumasta, eikä pojun ponnistusvoima riitä vielä sänkyyn asti.

Aamulla herättiin, puin kunnolla päälle ennen aamupissille menoa, sillä ajattelin, ulkona olevan kylmä ja pakkasta, mutta oven takana odottikin yllätys. Pahaa aavistamatta avasin takapihan oven, mutta maisema oli vitivalkoinen, yöllä oli satanut ainakin kymmenen senttimetriä lunta! Äkkiä kamera kouraan ja Turon kanssa möyhimään aamutuimasta hankeen. Koiruus oli ihan ihmeissään, loikki ja söi lunta! Talvi tupsahti aivan puuntakaa. Valkoista iloa ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä lämpömittari näytti plussa asteita. Loskaahan sieltä lähestulkoon satoi niskaan ja jalkakäytävät sekä tiet alkavat vetistymään. Loppuviikoksi sitten pakkasta niin liukastellaan urakalla. Olisi vaan ollut heti tänään pakkasta niin oltaisiin saatu pitää maisema ihanan valkoisena!

Päivällä lenkillä meitä vastassa oli 5 kuukautinen Havannankoira Peppi. Suunnattiin meidän takapihalle, jossa pennut saivat telmiä vapaina kahdestaan. Pihaa juostiin ympäri ja välillä painittiin. Peppi leikki nätisti, mutta Turolla vähän hampaat kolisi ja taisi pieni karvatupsukin irrota Pepin Turkista. Leikkimielistä meuhaamista, mutta Turo korvasi pientä alakynttä hampaillaan :D



Aamu alkoi tehokkaasti loikkimalla pihaa ympäri niinkuin jänikset konsanaan!



Välillä piti pysähtyä maistelemaan ja haistelemaan valkoista ihmetystä.



Ja sitten matka taas jatkuu, ja kovaa mentiin!!



Lopuksi vielä poseeraukset kameralle Turolle tyypilliseen tapaan <3



4 kommenttia:

  1. Onpas riemukasta menoa! Ihana Turo:)

    VastaaPoista
  2. Turo oli ihan täpinöissään, vaikka vasta oli pedistä noussut niin aamuvenytyksetkin taisi jäädä välistä kun oli lunta näkyvissä! :D

    VastaaPoista
  3. Voi että, mitä menoa ja meininkiä! :D Pennut ne jaksaa temmeltää, lumi on kyllä maailman siistein juttu niiden mielestä! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä se jaksaa temmeltää ja intoa riittää lumihommissa! Harmi vaan että suurin osa lumesta on nyt kovaa ja jäistä, niin vähän haparoiden liikutaan.
    Tänään on kyllä melko väsynyttä koiraa, käytiin muutaman tunnin reissulla Lohjalla kattomassa parsoneiden agilitymestaruuksia, siellä oli niin paljon ihmeteltävää että uni tuli silmään kotimatkalla! :D

    VastaaPoista