1.11.2010

Arkea ja juhlaa

Viikonloppu vierähti koira-ja ihmisvauvojen kanssa halloweenmerkeissä. Kakkua leivottiin ja kurpitsaa koristeltiin. Elämäni ensimmäinen alusta loppuun tehty täytekakkuni tuli koottua, leivottua ja syötyä. Turokin sai maistaa osansa ja hyvin tuntui lakritsi pojalle maistuvan. Hauska viikonloppu vietettiin, sunnuntaihin saatiin jopa tunti lisää loikoilu aikaa kellon siirtämisen vuoksi ja tänään oli taas aika palata arkeen. Maanantai aamusta lähti sitten marraskuukin käyntiin!

Huomenna tulee Turolle 10 viikkoa täyteen ja tällä viikolla olisi aika madottaa pikku poju. Canex on näköjään loppunut kaikkialta, joten summanmutikassa nappasin Drontal -nimisen matolääkkeen apteekinhyllystä. Se on tabletti, ja puolikas riittää meidän vajaa kolme kiloiselle hauvelille. Tabletti on varmaankin pennun kanssa kätevämpi, näin ainakin itse asian pähkäilin.

Kasvua on taas tapahtunut huomasti! Mittauksia ei olla suoritettu muutoin kun että lähes kolme kiloa on jo mittarissa. Ponnistus ja puruvoima on kehittynyt myös valtavasti. Sohvalle ponnistetaan jo ihan lattialta keposasti, ellei satu olemaan kovin väsynyt. Huhhuh, kylläpä ne pennut kasvavat kovaa vauhtia!
Kiukkukohtauksia on myös alkanut ilmaantumaan aina välillä, varsinkin väsyneenä. Kuritus ja murina ei tahdo tehota, villitsee Turoa vaan entisestään. Poika on napattava joko syliin rauhottumaan, tai jättää koira huomioimatta. Huomiottajättäminen tuntuu olevan melko tehokas, hetken saattaa kuulua itkua, mutta hetken päästä sitä tullaan kiltisti nuolemalla ja tyköä tekien luomaan soviintoa. Sovinto ei kylläkään välttämättä kestä kuin pienen hetken, mutta samaa ympyrää sitten jatketaan. On tämä pennun kanssa eläminen hauskaa :D



Poseetattiin kurpitsan kanssa alkuun nätisti...



...kunnes kyllästyminen iski ja ruvettiin nuuskimaan ja nakertamaan kuvauskaveria!




Kuvassa vielä Halloweenkakku, jonka tekemisessä vuodatettiin hikeä ja kyyneleitä. Loputulos ei ole aivan netistä löytyneen mallin veroinen, vaikka ihan kelpo muokkailtu kopio. Maku oli aivan mahtava, kauppansa kakku teki, suosittelen! 

3 kommenttia:

  1. Vai jo 10 viikkoa! Onhan se jo aikamoinen ikä:)
    Meidän pennuista sitten muutamalle tuli Drontal Compista lääkkeen oton jälkeisenä yönä kiusallisia kutinakohtauksia ja levottomuutta. Että jos tällaista oirehdintaa ilmenee Turolla, niin johtunee vain lääkkeestä.

    VastaaPoista
  2. Se alkaa olemaan jo iso poika tai iso kakara pikemminkin :)
    Ja hyvä tietää, että tuollaisia oireita saattaa ilmaantua, niin ei suotta hätäillä.

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä söpö pikkuparsoni! :) Meilläkin on nyt ensimmäinen koira, parsoni nimeltä Ellu, täytti juuri perjantaina 5kk. :)Mekin tehdään Ellun kanssa just tuota huomiotta jättämistä ja syliinrauhoittamista, jos meno alkaa mennä liian villiksi - useimmiten Ellu ei vaan tunnu tajuavan olevansa tosi väsynyt, ja sen seurauksena sitten meno raikaa railakkaaksi, sylitys tepsii meillä parhaiten siihen. Hauska blogi teillä! :)

    Terkuin, Senni, Ville ja Ellu-koira
    (ellunmetkut.blogspot.com)

    VastaaPoista